Ville Pokka peli-intoa täynnä kohti tosipelejä – ”Meiltä joukkueena hyvä peli”

Ville Pokan paluu kahden ottelun tauon jälkeen oli voitokas – Leijonat voittivat alkusarjan viimeisen ottelun Tšekkiä vastaan luvuin 3-0 ja samalla Leijonat voittivat lohkonsa.

Pokka nousi kokoonpanoon aloittaen ottelun kolmannessa pakkiparissa. Ajallisesti vaihdot olivat Pokalla joukkueen lyhyimpiä, vaikka käyntejä jäällä kertyikin määrällisesti saman verran muiden puolustajien keskivertokäyntejä nähden.

– Hyvältä tuntui, olin täynnä peli-intoa muutaman ottelun levon jälkeen. Puolustimme hyvin, olimme kärsivällisiä ja luotimme, että hoidamme pelin. Näihin pieniin juttuihin peli lopulta ratkesi, puolustaja mietti heti ottelun päätyttyä.

Pokka jakoi myös armaasti kehuja muille joukkuekavereilleen. Kehuja puolustajalta saivat yksittäisten pelaajien lisäksi myös joukkueen kokonaissuoritus pelissä sekä sitoutuminen joukkueen yhteiseen pelitapaan.

– Meiltä joukkueena hyvä peli. Ensimmäisessä erässä otimme pari maalia eteen, puolustimme hyvin ja vaikka Tšekit saivat paikkoja, niin Jussi (Olkinuora) pelasi mahtavan pelin maalissa. Ylivoimalla saimme maalin, johon Joppe (Armia) teki hienon yksilösuorituksen, Pokka kiitteli joukkueen pelaamista.

Leijonien kokoonpanossa on yhdeksän puolustajaa ja puolustajien määrä, ja siten peluutus on mietittänyt monia. Joukkue on kuitenkin osoittanut epäilyt turhiksi, eivätkä peluutus tai vaihtuvuus ole tuottaneet päänvaivaa puolustajille.

– Pelaaminen kahdeksalla ei ole ollut haastavaa kaikkien pelatessa samalla tavalla. Kun vain puhuu paljon kentällä ollessaan, niin se helpottaa paljon. Ei tämä rakettitiedettä ole, puolustaja avasi pelaamista.

Tšekki-ottelu oli alkusarjan viimeinen ottelu. Tästä lähtien pelien panos on selvä, vain voitto kelpaa. Leijonalauma luottaa omaa peliinsä ja pelien tiukentuessa. Panos ja se millä eväin otteluihin lähdetään ovat selvillä.

– Tosipelit alkavat nyt. Ei tässä mikään muutu, tuomme peliin napsun verran lisää parannuksia. Meidän on pelattava hyvin joukkueena ja puolustettava tiiviisti. Hyvää peruspelaamista, kamppailua ja syöttämistä – ei sen kummempaa, puolustaja pohti Leijonien tulevia koitoksia.

Lähde: Leijonat.fi