Valmennusta videoiden takaa – videovalmennus tärkeässä roolissa Leijonat-joukkueessa

Kaikki valmennus ei tapahdu Leijonat-joukkueessakaan ainoastaan penkin takaa. Joukkueeseen kuuluu myös esimerkiksi kaksi videovalmentajaa, joista toinen on Heinolasta lähtöisin oleva Jukka Varmanen.

Kuten joukkueella, on myös valmennuksella selkeä roolitus. Varmasen rooliin kuuluu havannoida vierasjoukkueen pelaamista, ja siten auttaa omaa joukkuetta.

– Pelien aikana olemme katsomossa ja seuraamme sieltä sekä omaa, että vastustajan peliä. Pelien aikana meillä on radiopuhelinyhteys penkille valmentaja Mikko Manneriin. Välillä penkiltä kysytään jotain, ja välillä me videovalmentajat kommentoimme sinne. Välillä on otteluita, joissa ei oteta niin paljoa asioihin kiinni ja sitten on taas otteluita, joissa kommunikointi on tiheämpää. Erätaukojen aikana menemme alakertaan joukkueen luo, ja pelien välillä teemme analyysiä peleistä joukkueelle, Varmanen päättää tiivistää työnkuvaansa.

Työtä ei ole täytynyt kuitenkaan aloittaa täysin nollista. Varmanen on ollut mukana Bratislavan vuoden 2019 kisoista alkaen ja mukaan on mahtunut myös olympialaiset. Niiden aikana moni joukkueista ja vastustajan pelaajista on tullut tutuksi. Eri maajoukkueiden mukana hän on ollut kaudesta 2013-2014 lähtien, U18-maajoukkueesta aina U20-maajoukkueeseen asti.

– Se helpottaa todella paljon, että on jo seurannut joukkueita. Se luo jo tietynlaisen tietopankin, jonka avulla havaitsee helposti, jos joukkueissa on jotain erilaista, Varmanen kuvaa tiedonkeruuta.

Videovalmennus on ottanut teknologian kehittymisen myötä suuria askelia. Enää videoita ei tarvitse kelata VHS-nauhalta tai katsoa pelimatkoilla bussien pienistä telkkareista. Teknologian kehittyminen on mahdollistanut myös ohjelmiston ja datan määrän lisääntymisen sekä sen, että videot ovat jatkuvasti saatavilla.

– Kehitys vuosien aikana videovalmennuksessa on ollut suurta ja prosessit ovat kehittyneet paljon. Silloin kun tulin mukaan teimme määrällisesti todella paljon. Se väsytti paljon valmennusta, etenkin siinä vaiheessa, kun turnaus oli lähestymässä päätöstä. Totta kai nytkin kuormitus turnauksen aikana on kovaa, mutta toiminta on organisoituneempaa. Myös teknologia on kehittynyt ja se on helpottanut tätä kaikkea.

Informaation määrä on kasvanut suuresti, kuinka säädellään, ettei videoita pyöritellä liikaa ja etteivät pelaajat itse katso liikaa omia otteitaan?

– Meillä on tietyt joukkuepalaverit, joissa käydään läpi omat pelit sekä erikoistilannepalaverit. Vastustajan peliä käydään läpi sen jälkeen, ylimääräisiä palavereja ei ole. Pelaajien kanssa käymme tarvittaessa yksittäisiä videopätkiä läpi ja heillä on tietysti mahdollista nähdä omat vaihtonsa. Moni pelaajista tahtookin nähdä omat vaihtonsa. Videoiden katselu tapahtuu pelaajien omasta aloitteesta, jolloin emme ole tyrkyttämässä liikaa tietoa, videovalmentaja analysoi.

Myös joukkueen valmennuksen toimintatavat on hioutuneet vuosien aikana – vähitellen on opittu tunnistamaan paremmin ne asiat, joihin kannattaa keskittyä ja tämä on myös selkeyttänyt työtä.

– Suomen vahvuus, joka on kehittynyt on valmennusjohdon käytännöllisyys. Ymmärrämme kuormituksen, emme anna pelaajille liikaa infoa emmekä itse tee sellaista työtä, jolla ei ole merkitystä. Se tuo selkeyden kaikkeen toimintaamme. Teknologia on ollut suuri kehityskohta viimeisen viiden vuoden aikana. Samaan aikaan olemme pystyneet pitämään käytössä samat ohjelmat, ja siinä sivussa olemme käyttäneet muita työtä tukevia ohjelmia, joista olemme voineet hyödyntää muita ominaisuuksia. Tarjolla on paljon eri videopalveluita, mikä helpottaa sitä, mitä tietoa pelaajille jaamme ja missä määrin. Samoin eri videopalvelut vähentävät meidän työkuormaamme, sanoo Varmanen työn ja teknologian kehittymisestä.

Maajoukkueiden ohella Varmanen on kiertänyt Suomen eri sarjoja sekä ulkomailla aina Kiinassa asti valmentajan roolissa. Vaihto penkin takaa videovalmennukseen on sujunut kuitenkin aina luontevasti ja molemmissa rooleissa on saanut käyttää omia vahvuuksiaan.

– Eroja seuravalmennukseen on toki. Lopulta kaikki lähtee orientoitumisesta ja siitä että tietää olevansa osa kokonaisuutta. Kokonaisuuden kautta voi tuoda omaa erikoisosaamista työhön. Vahvuutenani on kova työmoraali ja olen itsenäinen, näen pelin hyvin – niillä pärjätään valmentaja summaa

Lähde: Leijonat.fi