Roman Josi iski MM-historiaa hurjalla hattutempulla

Sveitsin kapteeni Roman Josi takoi Unkaria vastaan hattutempun vain neljässä minuutissa ja 45 sekunnissa – kyseessä on nykymuotoisten MM-kisojen historian nopein hattutemppu.

Sveitsin tähtipuolustaja Roman Josi kirjoitti nimensä jääkiekon MM-kisojen historiankirjoihin lauantaina, kun hän takoi hurjan nopean hattutempun Unkaria vastaan.

Josi avasi maalihanansa avauserän lopussa ajassa 18.09. Toinen osuma syntyi heti toisen erän alkuun vain 29 sekunnin pelin jälkeen, ja hattutemppu valmistui ajassa 22.54.

Kolme maalia syntyivät näin vain neljässä minuutissa ja 45 sekunnissa, mikä on nykymuotoisten MM-kisojen historian nopein hattutemppu.

Aiempi ennätys oli Kanadan Shane Doanilla vuoden 2007 MM-kisoista. Doan viimeisteli hattutemppunsa Valko-Venäjää vastaan kuudessa minuutissa ja 35 sekunnissa. Tuossa ottelussa myös Jonathan Toews osui maalipuiden väliin Doanin osumien välissä.

Sveitsi jatkoi vakuuttavaa menoaan myös muuten, sillä joukkue johti Unkaria kahden erän jälkeen murskalukemin 7–0. Kaikki ottelunsa voittanut kisaisäntä kohtaa tiistaina Suomen lohkon kärkikamppailussa.

Lähde: MTV Uutiset

Vastaa