NHL-puolustaja Esa Lindell tuo kaukaloon taistelijan luonteensa ja kovan voitontahdon – ”Kaikki likoon”

Vaikka Dallas Starsin joukkue jäi jo kesälomalle, ei Esa Lindell itse ollut vielä valmiina lomailemaan. Kun kutsu maajoukkueeseen tuli, hän oli heti valmis tulemaan joukkueeseen.

Leijonat saa seuraaviin peleihin kaksi kovan luokan puolustajaa. Myös Miro Heiskanen kuin Esa Lindell ovat tullut Tampereelle ja he ovat valmiina tulemaan tositoimiin.

– Jo runkosarjan aikana kyseltiin, että olisinko kiinnostunut, jos maajoukkueeseen pyydettäisiin, ja jo silloin sanoin, että kiinnostusta löytyy, sanoo Lindell.

Hän oli kuitenkin ehtinyt jo kuopata ajatuksen maajoukkuekomennuksesta, kun lehdistössä oli kerrottu puolustajan ja hyökkääjän saamisesta joukkueeseen. Tiedossa oli jo, että puolustaja Miro Heiskanen on menossa Leijoniin.

Mutta kutsu tuli sittenkin

– Oli positiivinen yllätys kun soitettiin ja kysyttiin, niin kiinnostusta löytyi tosi paljon.

Lindell tuli Tampereelle tänään torstaina ja hän ehti ennen mediatapaamisia käydä pikaisesti jäälläkin.

– Vähän hapokasta oli, mutta se kuuluu jet lagiin, kommentoi Lindell kokemusta

Muutamat MM-kilpailut

Lindell on pelannut Suomen maajoukkueessa nuorten MM-kisoissa vuonna 2014. Hän on ollut mukana kaksissa aikuisten MM-kisoissa vuosina 2015 sekä 2016.

Sen jälkeen pelit ovat olleet pääasiassa NHL-kaukalossa. Lindell on pelannut kaikkiaan seitsemän kautta NHL:ssä

Nyt on kuitenkin vuorossa Leijonapaita ja kotikisat. Puolustajapariksi Lindellille on kaavailtu Atte Ohtamaata.

Tavoite on korkealla, sillä Lindell sanoo suoraan, että menestystä haetaan. Se on yhtä kuin MM-kulta.

”Kaikki likoon”

Lindellille maajoukkueessa pelaaminen on kunnia-asia.

– Isolla ylpeydellä pääsee edustamaan omaa kotimaataan

Minkälainen Leijona puolustaja sitten omien sanojensa mukaan on?

– Taistelija. Kaikki likoon!

Lähde: Leijonat.fi