Hannes Björninen: ”Vastaan luistelee kova joukkue, jossa on paljon yksilötaitoa”

Suomi kohtaa tänään illan viimeisessä ottelussa Tšekin. Joukkueiden edellinen kohtaaminen tapahtui Ruotsin EHT-turnauksessa, jossa Tšekki oli parempi maalein 1-3.

‒ Puolustuspeli täytyy olla ihan topissa tänään, Hannes Björninen toteaa.

‒ Luotetaan siihen meidän omaan sapluunaan ja tapaan pelata. Se rakentuu siihen tiiviiseen puolustamiseen ja yhdessä puolustamiseen. Musta on tärkeää, että ollaan koko viisikko kasassa ja puhutaan paljon.

Tilastojen valossa Suomi on lohkonsa kärjessä alivoimaprosentillaan. Suomelle ei ole tehty tässä turnauksessa ainuttakaan alivoimamaalia. Myös torjuntaprosenteissa Suomi on lohkonsa kärjessä. Ylivoimaprosentit ovat joukkueilla melkein tasan, Suomi on sijalla 4. ja Tšekki on sijalla 5.

‒ Missään nimessä ei ole vara ottaa turhia jäähyjä. Näissä tiukoissa peleissä se korostuu, että kuinka hyvä on alivoima ja jos pystyy vielä tekemään yhden tai kaksi ylivoimamaalia, niin ehdottomasti erikoistilanteet ovat tärkeitä asioita.

Laukaisutarkkuudessa Tšekki on Suomea edellä. Joukkueen ykkösketjun muodostavat Roman CervenkaDavid KrejciDavid Pastrnak, joiden kolmikolla on kasassa yhteensä 23 pistettä ja seitsemän maalia.

‒ Meidän pitää tänään pystyä hyökkäämään hyvin ja kuluttamaan heitä. Mitä enemmän pidetään kiekkoa itse, sitä vähemmän se on vastustajalla ja sitä vähemmän he pääsevät käyttämään sitä kiekollista taitoa itse. Se on varmasti isossa osassa tänään.

Suomen ja Tšekin kohtaaminen alkusarjan viimeisessä ottelussa määrittää sen, kuka asettuu Leijonia vastaan torstain puolivälierässä. Suomella on mahdollisuus myös lohkovoittoon

‒ Niitä taulukoita on turha miettiä. Enemmän keskitytään omaan suoritukseen ja tietenkin lähdetään joka peli voittamaan.

Lähde: Leijonat.fi