C Moren kisatiimi laajenee – Petri Kontiola ja kova maailmanmestarivalmentaja Rikard Grönborg liittyy C Moren asiantuntijatiimiin

Jääkiekon MM-kisojen lähetyksiin saadaan lisää asiantuntijuutta, kun juuri Tapparan päävalmentajaksi siirtynyt Rikard Grönborg tulee uutena asiantuntijana MTV:n ja C Moren asiantuntijatiimiin. Mukaan tulee myös uransa juuri lopettanut Petri Kontiola.

C Moren kisatiimi on juuri valmiina tasan viikon päästä alkaviin jääkiekon MM-kotikisoihin.

Urakka on valtava, sillä reilun kahden viikon aikana edessä on 64 peliä, joista yli 20 pidetään C Moresssa pitkän ottelustudion kanssa.

Suomi-kiekon ammattilaisista koostuvaan asiantuntijatiimiin liittyy vielä kaksi kokenutta kiekkohenkilöä, kun Grönborg ja Kontiola liittyvät mukaan.

Torstaina Tapparan päävalmentajaksi tiedotettu Rikard Grönborg tutustuu keväällä uuteen kotihalliinsa C Moren asiantuntijan roolissa. Ruotsalainen mestarivalmentaja tietää MM-kiekon läpikotaisin nimittäin hänellä on taskussa kaksi maailmanmestaruutta Ruotsin päävalmentajana vuosilta 2017 ja 2018.

– Jääkiekon MM-kisat ovat ympäri Euroopan kiekkokansan vuoden kohokohta. Itselläni on alkamassa erilainen MM-kisakokemus uudessa tehtävässä – päävalmentajan sijaan katsojana ja asiantuntijana. Toivon, että onnistun värittämään katsojille myös, mitä valmentajan päässä liikkuu penkin takana ja pukuhuoneessa, Grönborg kertoo.

Grönborg tullaan näkemään Ruotsin avausottelussa viikon päästä perjantaina, Suomi-Ruotsi pelissä sekä muutamissa muissa suorissa C Moren ottelulähetyksissä. Grönborg on myös kisojen aikana myös Mestareiden pöydän keskusteluissa yhdessä C Moren muiden asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi hän avaa läpi turnauksen näkemyksiään kisojen tapahtumista ja tähdistä useissa eri ohjelmissa.

Toinen vahvistus kiekkotiimissa on pari viikkoa sitten pitkän ja menestyksekkään pelaajauransa Tampereen Ilveksen paidassa lopettanut Petri Kontiola. Urallaan kolme MM-hopeaa Leijonien paidassa voittanut Kontiola on jo totuttu nimi viime kevään MM-lähetyksistä.

C Moren yhdeksänhenkiseen asiantuntijatiimiin Rikardin ja Petrin lisäksi on jo aiemmin julkistetut Sami Kapanen, Olli Jokinen, Karri Kivi, Lasse Kukkonen, Tero Lehterä, Niklas Bäckström ja Janne Pesonen

Leijonien Karjala-turnauksen otteluohjelma julkaistu - Liput myyntiin torstaina 21.9.2023Lue lisää