Saksa on nyt uuden ajan kynnyksellä, sillä päävalmentaja kahdessa MM-turnauksessa toiminut Toni Söderholm vaihtoi Saksan maajoukkueen SC Berniin viime marraskuussa.
Uudeksi valmentajaksi Saksan jääkiekkoliitto valitsi Winnipegissä syntyneen ja varttuneen Harold Kreisin, 64, joka siitryi Mannheimiin 19-vuotiaana ja pääsi saksalaistaustansa ansiosta pelaamaan Länsi-Saksan paidassa jo nuorten MM-kisoissa 1979.
Kreis oli seuralle uskollinen ja jatkoi siellä valmentaja oman aktiiviuran – ja yhden Saksan mestaruuden – jälkeen.
Valmentajana Kreis on voittanut kaksi DELin mestaruutta ja kaksi Sveitsin liigan mestaruutta EV Zugissa ja ZSC Lionsissa. Hänet on valittu myös Saksan jääkiekon Hall of Fameen.
Vaikka Kreis ei ole helpon tehtävän edessä, odotuksetkaan eivät ole järisyttävän suuret. Saksa on MM-tasolla jämähtänyt keskikastin joukkueeksi puolivälierätasolle, josta se on ponnistanut eteenpäin ainoastaan kaksi kertaa viimeisten 15 vuoden aikana.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana – Suomen kotikisoista 2012 kotikisoihin 2022 – Saksa on edennyt pudotuspelivaiheeseen viisi kertaa ja puolivälierästä jatkoon vain kerran, Latviassa 2021.
Saksa Suomessa
Suomen ja Saksan jääkiekkoyhteys on yllättävän ohut. Esimerkiksi SM-liigassa on pelannut kaikkiaan neljä pelaajaa ja heistä viimeisinkin, kaudella 2016-17 KooKoossa pelannut maalivahti Niklas Treutle jätti Liigan neljän ottelun koeajan jälkeen.
Eniten otteluita Liigassa on pelannut Jan Benda, jolle merkittiin Ässissä ja Jokereissa kolmen kauden aikanapelatuissa 156 ottelussa 134 tehopistettä
Kuusi askelta Leijonien maailmanmestariin
Jääkiekkomaailma on niin tiivis, että jokaisen maan pelaajasta pystyy vetämään yhteyden – korkeintaan kuudella askeleella – suomalaiseen maailmanmestariin.
Saksa on ollut viime vuodet MM-kisojen “toinen suomalaisjoukkue”, kun sen penkin takana on ollut ainakin Toni Söderholm ja useana vuotena myös suomalainen apuvalmentaja. Tai ainakin “suomalainen”.
Ensin penkin takana oli melkein 250 Liiga-ottelua pelannut Cory Murphy, jonka pelaajat äänestivät kauden 2006-07 parhaaksi pelaajaksi. Sitten Söderholm otti avukseen Ville Peltosen, joka ei esittelyjä kaipaa.
Ja siinä meillä onkin heti yhteys suomalaiseen maailmanmestariin, mutta varmistetaan asia Samuel Soramiehellä, joka pelasi kaudella 2020-21 Ingolstadtissa, jonka valmentajana toimi Leijonien entinen päävalmentaja Doug Shedden, jonka MM-joukkueessa 2008 pelasi Anssi Salmela, joka oli voittamassa Suomen toista MM-kultaa Bratislavassa 2011. Soramies pelasi myös MM-kisoissa viime keväänä.