Leijonat on mahdollisesti saamassa erittäin harvinaisen NHL-vahvistuksen MM-kotikisoihin – ”Koputetaan nyt puuta”

NHL-ammattilainen Joel Armia tahtoo vetää ensimmäistä kertaa urallaan maajoukkuepaidan ylleen.

Joel Armia tähyää Tampereen MM-huumaan. KUVA: ERIC HARTLINE / USA TODAY SPORTS

Montreal Canadiensin Joel Armia, 28 vuotta, on pelannut NHL:ssä lähes 400 runkosarjaottelua ja esimerkiksi Stanley Cupin finaalit, mutta A-maajoukkuepaitaa hän ei ole koskaan ylleen pukenut.

Yhdeksättä kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava Armia on eniten NHL-otteluita pelannut suomalainen, joka ei ole koskaan aiemmin ollut Leijonissa.

Tilanne on kuitenkin mahdollisesti muuttumassa. Armia sanoo olevansa nimittäin olevansa halukas tulemaan NHL-kauden jälkeen MM-jäille.

– Kyllä kiinnostaa. Koputetaan nyt puuta, mutta olen terveenä, eivätkä sopimusasiat ole häiritsemässä. Nyt periaatteessa ensimmäinen kerta, kun on mahdollisuus tulla MM-kisoihin, niin todellakin, Armia kertoo IS:lle

– Aina aiemmin on ollut loukkaantumista, sopimusasioita tai jälleen loukkaantumista.

Tampereen kotikisat sytyttää porilaisen.

– Todellakin. Sekin on siinä pieni lisämukavuus, että pelataan Suomessa.

Edellisen kerran Armia on ollut edustamassa Suomea nuorten MM-kisoissa vuodenvaihteessa 2012 – 2013.

Vaikka Suomen kovimmat pelaajat jatkavat kevättään NHL:n pudotuspeleissä, taalajäiltä on silti saatavilla useampia halukkaita Tampereelle. Aiemmin tällä viikolla Buffalon puolustaja Henri Jokiharju sanoi olevansa saatavilla MM-joukkueeseen.

Läntisen konferenssin pudotuspelitaistosta voi vielä tipahtaa vielä Leijonille todellinen jättipommi. Varsinkin viiden suomalaisen edustama Dallas on runkosarjan loppupuolella erittäin kiinnostava joukkue leijonavinkkelistä katsottuna.

Montrealin kautta on jäljellä enää 10 ottelua. Niin joukkueen kuin Armian itsensä kausi on ollut todella tumma, eikä otteluissa ole ollut panosta enää kuukausiin.

Siksi onkin todella yllättävää, kuinka valoisa ja hyväntuulinen Armia lauantaina Toronton Scotiabank Arenan syövereissä juttelee.

– Nyt on todella mukava pelata jääkiekkoa. Ei ole itse asiassa ollut todella pitkään aikaan tälläinen innostus, Armia hehkuttaa tilannetta.

– Vaikka kokonaisuutena kausi on ollut aika surullinen niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin, pelit ovat mennyt nyt keväällä todella paljon parempaan suuntaan. Itsekin pelaan todella paljon parempaa jääkiekkoa kuin alkukaudesta.

Armia teki Montrealin kanssa viime vuonna nelivuotisen ja 13,6 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen. Se kattaa vielä kolme seuraavaa kautta. KUVA: DAVID KIROUAC-USA TODAY SPORTS

Yksi iso syy härkämäisen laitahyökkääjän peli-ilon löytämiseen on ollut Montrealin uusi päävalmentaja Martin St. Louis. 46 vuotta vanha pelaajalegenda on valmentaja täysin aloittelija, mutta ainakin Armia on vaikuttunut valmentajaansa.

– Hän on jotenkin todella erilainen valmentaja kuin mitä minulla on koskaan aiemmin ollut. St Louisilla on ollut niin todella hyvä ura, niin hän lähestyy pelaajan näkökulmasta kuin taktiselta puolelta.

– Hyvä uudenlainen tuulahdus. Joukkueessa on todella hyvä posiitivinen fiilis päällä ja kaikki on todella innoissaan. Koko joukkue on alkanut toteuttamaan niitä uusia asioita, joita tänne on tuotu.

Hall of Fame -legenda Martin St. Louis palkattiin helmikuussa Canadiensin penkin taakse loppukauden kattavalla sopimuksella. Ennen sitä hän valmensi alle 13-vuotiaiden poikien joukkueessa. KUVA: SERGEI BELSKI-USA TODAY SPORTS

Pelkästään yksilövalmentaja St. Louis ei kuitenkaan ole.

– Ihan joukuetasollakin käymme todellakin asioita läpi. Mutta silloinkin näkökulma, jolla hän viestii asioita pelaajille ei tule ihan perinteistä taktista kautta, että pitäisi tehdä tätä tai tota tai mennä tänne tai tuonne. Vaan, että jos kiekko menee tuonne, niin miten luet peliä siinä aikana ja niin päin pois.

– Turhauttavan alkukauden jälkeen itse ainakin odotan jokaista peliä, että pääsen pelaamaan. Tuntuu, että joka päivä saa oppia jotakin uutta, Armia kertoo.

Lähde: Ilta-Sanomat