MM-kotikisat ovat huipentumassa mitalipeleihin. Suomi pelasi itsensä hienosti finaaliin ja odotukset ovat korkealla.
Kaksi peliä vielä, ja sitten vuoden 2022 MM-kisat ovat ohi. Monenlaista on tapahtunut matkan varrella, mutta kisaorganisaatio on kaikesta selvinnyt.
Kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen iloitsee, että vaikka Helsingin kisa-areenaa jouduttiin loppumetreillä vaihtamaan, saatiin siitä aiheutuneet muutokset kuitenkin hoidettua hyvin.
– Hyvää palautetta on tullut niin pelaajilta kuin yleisöltä, vaikka esimerkiksi lippujen kohdalla jouduttiin tekemään muutoksia, kertaa Hietanen.
Helsingin otteluissa katsojia on ollut noin 100 000 ja Tampereella 300 000. Myös Fan Zone-alueilla on ollut paljon väkeä. Määrä on lähes 100 000.
Tavoitteet saavutettiin
Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela komppaa Hietasta ja sanoo, että fiilis kisoista on kaikin puolin hyvä. Liitossa asetetut tavoitteet ovat täyttyneet.
– Meidän tavoite kaikissa maajoukkueiden ikäluokissa on, että aina kun kansainvälisiä arvokisoja, pelattaisiin viimeisenä päivänä eli selätettäisiin se kuolemanpeli. Ja se on saavutettu. Myös palaute järjestelyistä on ollut hyvää ja taloudellisestikin on tärkeää, että nämä ovat onnistuneet kisat, listaa Nummela.
Suomen Jääkiekkoliitto ohjaa MM-kisatuotot juniorityöhön. Käytännössä ympäri maan eri seuroissa toimivat 25-30 taitovalmentajaa pystytään palkkaamaan MM-kisoista saatavilla tuotoilla.
Nummelan mukaan tämän vuoden kisoista saatava tuotto tarkentuu muutaman kuukauden kuluessa. Hän arvioi summan liikkuvan lähempänä viittä kuin kuin kymmentä miljoonaa euroa.
Tampereella kohdataan MM-kisoissa ensi vuonnakin
Tampere on ensi vuonna uudestaan jääkiekon MM-kisojen näyttämönä. Kisat järjestetään yhdessä Latvian Riian kanssa. Tampereella tullaan pelaamaan toinen alkulohko, puolivälieriä sekä välierät ja finaalipelit. Ensi vuoden kisojen pääsihteerinä jatkaa Heikki Hietanen.
Tarkoitus on tehdä silloinkin hyvät kisat, ja suunnittelu alkaa nopeasti.
– Käytännössä tulevana maanantaina aloitetaan MM2023-suunnittelu latvialaisten kanssa, sanoo Hietanen.
Vielä meneillään olevista kisoista otetaan Hietasen mukaan oppia, ja myös muutoksia tehdään. Mitä ne ovat, se selviää kunhan MM2022 on ohi. Tapahtuma analysoidaan läpikotaisin.
Vakka paljon on jo seuraavia kisoja ajatellen tiedossa, on tapahtuma kuitenkin jälleen iso ponnistus.
– Tapahtumalle perustetaan oma organisaationsa, jossa totta kai paljon liitonkin henkilökuntaa. Kyllä se on iso ponnistus, mutta mieluiten ponnistus. Aina kun saa jääkiekon MM-kisat järjestettäväkseen, niin se on etuoikeus, lopettaa SJL:n puheenjohtaja Harri Nummela.
Lähde: Leijonat.fi