Kova palaute Jesse Puljujärvelle: Jukka Jalonen ”paljasti itsensä”

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen antoi kovaäänisesti palautetta Jesse Puljujärvelle Tanska-ottelun aikana. Hyökkääjä unohti säännön, jonka mukaan kypärän menettämisen jälkeen tulee poistua jäältä välittömästi.

Vanha Leijonien kaataja taustavaikuttajana Kanadan MM-joukkueessa – tavoitteena kova NHL-turnaus: ”Jos tulee tänne, ei siitä haittaa ole”

Pohjois-Amerikasta oli tänä vuonna erityisen paljon kiinnostusta jääkiekon MM-kisoihin. Kanadan joukkuetta kokoamassa ollut entinen maalintekijä Rick Nash vahvistaa, että houkuttimena on ensi talvena NHL-pelaajista koostuva maajoukkueturnaus.

Ruotsissa isot otsikot: Leijonia odottaa ”kauhuelokuva”

Ruotsissa seurataan tarkasti Leijonien taistelua jääkiekon MM-kisoissa.

Leijonat kohtaa MM-turnauksen vaarallisimman pelaajan – ”Suomelle iso haaste”

Leijonilla on tiistaina edessään kova painepeli, kun se kohtaa jääkiekon MM-kisoissa Sveitsin. Sveitsin vaarallisin ase on NHL-tähti Roman Josi.

Yrittikö Tanskan maalivahti iskeä naisen kesken Leijonat-ottelun? Näin hän vastaa

Mathias Seldrup sanoo olevansa varattu mies.

NHL-veteraani koki yllätyksen Suomessa: ”En pyytänyt sitä”

Tomas Tatar ällistyi Helsingissä

Itävalta otti rennosti supertärkeän ottelun iltana: ”Jos juo oluen”

Itävalta on riemuissaan jo MM-paikan säilymisestä.

Latvian tilanne MM-kisoissa – Edessä kova haaste

Latvian jatkopaikka on tiukassa, mutta yhä mahdollinen.

Leijonien ykköstähti vastasi viimein odotuksiin – Olli Jokiselta lupaava arvio: ”Nyt oli hyvä”

MTV Urheilun asiantuntija Olli Jokinen antoi kehuja Leijonien kapteenille Mikael Granlundille voitokkaan Tanska-ottelun jälkeen.

Jesse Puljujärvi aiheutti hässäkän – Tanskan maalivahti nauroi, kun Leijonat-pelaajaa käsiteltiin kovakouraisesti

Leijonien ja Tanskan välinen ottelu jääkiekon MM-kisoissa maanantaina oli tulinen kamppailu, mikä näkyy myös tuomarikamerakuvissa.