Välieräpelin Suomi–USA yksi suurimpia ratkaisijoita oli Dallas Starsin tähtipuolustaja Miro Heiskanen. Miro kirjautti puolustajalle huipputehot 1+2 ja oli jatkuvasti roolissa hienoila ratkaisuillaan
Tekijä: Jääkiekkoseuranta
Mikko Lehtonen: ”Mitä pidemmälle peli meni, sitä enemmän se näytti meidän peliltä”
Yhdysvaltojen ja Suomen välisessä semifinaalissa riitti jännitettävää loppuun asti. USA kavensi pelin vielä viimeisen erän päätöspuolella yhteen maaliin, mutta johto piti. Suomi seilasi komeasti MM-finaaliin 4-3-tuloksella
Venäjä heivataan pikkumaiden joukkoon? Venäläisiltä täystyrmäys: ”Aikovatko he nöyryyttää meidät aivan nolliin?”
Venäjä ja Valko-Venäjä eivät välttämättä pääse suoraan MM-kisoihin porttikiellon jälkeen.
Jääkiekon MM-kisat 2022: Välierät FIN 4-3 USA
SUOMI VOITTAA 4-3 JA ETENEE KOLMATTA VUOTTA PERÄKKÄIN FINAALIIIIIIIIIN!!!!
Kentälle palaava Vatanen on valmiina kohtaamaan USA:n – ”Vauhdikasta jääkiekkoa on varmasti tiedossa”
Suomi kohtaa Yhdysvallat tänään jo toisen kerran tässä turnauksessa. Alkulohkossa pelattu ottelu päättyi Suomen eduksi 4-1. Pienestä flunssasta kärsinyt Sami Vatanen palaa vihdoin Leijonien riveihin ja on valmiina pelaamaan menetettyjen…
USA:n Adam Gaudette ei anna Nokia Arenan yleisön häiritä – ”Pelimme on helpottunut kun olemme saaneet pelata enemmän yhdessä”
Ottawa Senatorsien keskushyökkääjä Adam Gaudette siirtyi USA:n joukkueen mukana takaisin Helsingistä Tampereelle ja sanoo nauttivansa kaupungista
MM-välierässä vastaan asettuu Suomi ja Yhdysvallat ottelu alkaa 14:20 — Suora lähetys MTV3 ja C More – Leijonien kokoonpano
Lauantaina pelattavien MM-kisojen välierien voittajat jatkavat finaaliin, häviäjät pronssiotteluun. Suomen klo 14.20 käynnistyvässä ottelussa vastaan asettuu USA, toisessa välierässä kohtaavat Kanada ja Tshekki.
Esa Lindell on valmis USA:n kaatoon: ”Kaksi peliä jäljellä tätä kautta, täysillä loppuun asti!”
Dallas Starsin puolustaja Esa Lindell saapui Suomen MM-turnaukseen viimeisten pelaajien joukossa. Tilanne ei ole kuitenkaan ollut ongelma, ja joukkueen mukaan solahtaminen on sujunut mutkattomasti.
USA:n Alex Galchenyuk välieräottelusta: ”Ei ole toista joukkuetta, jonka kohtaisimme mieluummin”
Yhdysvaltojen joukkueen yksi NHL-tähdistä on Alex Galchenyuk. Hän on innoissaan päästessään pelaamaan Leijonia vastaan uudelleen, mutta haaste ei tule olemaan helppo.
MM-kisat lauantaina 28.5.2022: Raivaako Suomi tiensä kultaotteluun vai joutuuko Suomi taistelemaan pronssista?
Raivaako Suomi tiensä kultaotteluun vai joutuuko Suomi taistelemaan pronssista? Kun Suomi kohtaa välierissä Yhdysvallat kello 14:20. Voitolla kultaotteluun häviöllä pronssiotteluun