Jääkiekkoseuranta Uutiset Tiina Joutsen ansaitsee oman mitalinsa vapaaehtoistyöstä – ”Tämä on ainutlaatuinen kokemus!”

Tiina Joutsen ansaitsee oman mitalinsa vapaaehtoistyöstä – ”Tämä on ainutlaatuinen kokemus!”


Jyväskyläläinen Tiina Joutsen on jo vuodesta 2012 uhrannut ison osan vapaa-ajastaan vapaaehtoistyöhön jääkiekon parissa. Se on hämmästyttänyt monia tuttavia, varsinkin kun Joutsenen arki pyörii sekin täysin jääkiekon parissa.

Hän on viimeiset kahdeksan vuotta hoitanut jääkiekkoseura JYPin fanituotemyyntiä sekä kausikorttien ja lippujen myyntiä. Sitä ennen Joutsen oli JYPin vapaaehtoisten joukossa 20 vuotta hoitamassa mm. pelien aikaisia kioskeja.

Bratislavassa vuonna 2011 Joutsen oli miehensä Pekan kanssa vielä täysin kisaturistina, mutta seuraavan vuoden Helsingin kisoista alkoi lähes katkeamaton putki Suomen MM-kisoissa ja Karjala-turnauksissa mediatiimissä.

Tampereen kisoissa Joutsenen työnä on huolehtia noin 200 toimittajan työolosuhteista ja infotiskin toiminnasta. Päivittäin noin 15 hengen voimin mahdollistetaan kansainvälisille ja kotimaisille toimittajille toimivat ja siistit työpisteet sekä kaikki tarvittava Nokia Arenan ylimmässä kerroksessa.

Tampereen MM-turnauksessa Joutsen tekee töitä 14 päivää. Väliin mahtuu muutama välipäivä, jolloin hän käy kotikaupungissa tekemässä arkityötään.

Moni on kysellyt Joutsenelta tämän motivaatiota moiseen uhrautuvaan vapaaehtoistyöhön.

– Onhan minua pidetty joskus ihan pöljänä, Joutsen nauraa.

– Mutta kun työnantaja suhtautuu myönteisesti ja saan käyttää talven aikana kertyneitä vapaita, niin homma on toiminut. Mieskin tietää jo, että tämä on minun juttuni. Tämä on minulle täydellinen irtautuminen omista töistä ja tutuista ympyröistä. Olen saanut kavereita, joita näen juuri näissä kuvioissa ja pääsen puhumaan kieliä. Pääsen näkemään aivan asioiden ytimessä tätä median toimintaa.

Huikeimmat tunteet Joutsen kokee kotikisoissa, kun näkee käytävillä tai jäällä ”oman kylän poikia” eli Sami Vatasen tai Harri Pesosen.

Kotikisoista 2012 Joutsen muistaa aamutelevision lähetyksen, jolloin hän vastaanotti kiekkolegenda Juhani Tammisen aamukuudelta tyhjässä jäähallissa.

– Muutoinkin muistot ovat pelkästään positiivisia, koska vapaaehtoistöihin hakeutuu hyvin samanhenkisiä ihmisiä.

Joutsen haluaa kannustaa nuoria hakeutumaan vapaaehtoistöihin

– Aina ei voi olla varma siitä, tuleeko valituksi, mutta kannattaa yrittää. Tämä on ainutlaatuinen kokemus!

Lähde: Leijonat.fi

Related Post