Suomen jääkiekkoliitolta erittäin tiukka vaatimus: Venäjä ja Valko-Venäjä pois kevään MM-kisoista – ”Suljettava kokonaan”

Suomen jääkiekkoliiton mukaan Venäjän ja Valko-Venäjän mukana olo kevään MM-kisoissa Tampereella ja Helsingissä ei ole mahdollista.

Suomen Jääkiekkoliitto sanoo aloittaneensa keskustelun Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n ja muiden keskeisten jääkiekkomaiden kanssa Ukrainan sotatilanteen ja siitä seuraavien toimenpiteiden miettimiseksi.

– Kävimme viikonloppuna aktiivisesti näitä keskustelun ja pidimme myös palaverin Kansainvälisen Jääkiekkoliiton puheenkohtaja Luc Tardiffin kanssa. Olemme kertoneet Suomen Jääkiekkoliiton edellyttävän, että Venäjä ja Valko-Venäjä on suljetaan kokonaan kansainvälisen jääkiekkotoiminnan ulkopuolelle ja ettemme suostu pelata näiden maiden maajoukkueita vastaan, puheenjohtaja Harri Nummela sanoo tiedotteessa.

– Totesimme myös ettei ole mahdollista, että Venäjä ja Valko-Venäjä osallistuisivat toukokuussa Tampereella ja Helsingissä pelattaviin miesten MM-kisoihin, Nummela jatkaa.

Jääkiekkoliiton mukaan Suomi selvittää yhdessä muiden Euroopan maiden kanssa, miten EHT-ottelut järjestetään toistaiseksi ilman Venäjää.

Jääkiekkoliitto päätti jo aiemmin, että maajoukkueen mestaruusviirit ja jäädytettyjen pelinumeroiden kanssa kattoon nostetut leijonapaidat viedään pois Hartwall Arenasta.

Hallin omistajat on Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvat Gennadi Timtshenko ja Roman Rotenberg ja heidän yhtiönsä Arena Events.

Lähde: MTV Uutiset