NHL:stä pudotuspeleihin ei pääse varmuudella jo 15 joukkuetta. Näissä joukkueissa on paljon suomalaisia nimiä, jotka on varmasti Leijonien kannalta mielenkiintoisia nimiä MM-kotikisoihin.
NHL:n runkosarjaa on enää kolme kierrosta, jonka aikana ratkaistaan myös viimeiset pudotuspelipaikkoihin. Sen ottaa joko itäisessä konferenssissa joko New York Islanders (91 pistettä) tai Pittsburgh Penguins (90 pistettä). Molemmilla joukkueilla on jäljellä yksi peli.
Näissä joukkueissa on vain yksi suomalainen, Pittsburghiin siirtynyt Mikael Granlund, joka oli yksi viime vuoden Leijonien MM-kultamitalisti.
MTV Urheilu on koonnut alle listan varmasti NHL:n pudotuspeleistä ulos jäävistä ja näin ollen mahdollisesti Leijonille saatavilla olevista 12. toukokuuta alkavissa MM-kisoihin suomalaisista pelaajista.
Yksi näistä kiinnostavista nimistä on esimerkiksi Philadelphia Flyersin pakki Rasmus Ristolainen, joka on pelannut A-maajoukkueessa vain yhden arvoturnauksen World Cupin syksyllä vuonna 2016. Jo pitkään yli viiden miljoonan dollarin NHL-palkalla operoinut Ristolainen 28 vuotta ei ole vielä koskaan pelannut Leijonissa Jukka Jalosen aikana. Puolustajan ja maajoukkueen johdon välillä on uutisoitu olleen hieman kitkaa.
Lisäksi MM-kisoihin voidaan ottaa vielä 1 pudotuspelikierrokselta pudonneita pelaajia. Näin tapahtui viime vuonna Dallas Starsin Miro Heiskasen ja Esa Lindellin kohdalla. NHL:n pudotuspelit alkaa 17. huhtikuuta, joten avauskierros ehtii loppua hyvissä ajoin ennen Tampereella ja Riiassa alkavien MM-kisojen alkua.
Leijonien päävalmentajan mukaan kiinnostus Leijonien MM-joukkueeseen tulon kohtaan on tällä kaudella suurta suomalaisten NHL-pelaajien kohdalla.
Nämä NHL:n suomalaiset eivät pääse varmuudella pudotuspeleihin
MM-kisahalukkuuteen saattaa vaikuttaa esimerkiksi perhesyyt, mahdolliset loukkaantumiset tai sopimustilanne (* = Pelaajalla sopimuskatkolla)
Montreal Canadiens
Joel Armia (hyökkääjä)
Detroit Red Wings
Ville Husso (maalivahti), Olli Määttä (puolustaja)
Ottawa Senators
Ei suomalaisia
Buffalo Sabres
Ukko-Pekka Luukkonen (maalivahti), Henri Jokiharju (puolustaja)
Columbus Blue Jackets
Patrik Laine (hyökkääjä)
Philadelphia Flyers
Rasmus Ristolainen (puolustaja)
Washington Capitals
Henrik Borgström (hyökkääjä)*
Pittsburgh Penguins/New York Islanders
Mikael Granlund (hyökkääjä, siirtynyt kauden aikana Pittsburgh Penguinsiin)
Anaheim Ducks
Urho Vaakanainen (puolustaja)
San Jose Sharks
Kaapo Kähkönen (maalivahti), Markus Nutivaara (puolustaja)*
Vancouver Canucks
Ei suomalaisia
Calgary Flames
Ei suomalaisia
Chicago Blackhawks
Ei suomalaisia
Arizona Coyotes
Juuso Välimäki (puolustaja), Matias Maccelli (hyökkääjä)*
St. Louis Blues
Kasperi Kapanen (hyökkääjä)
Nashville Predators
Kevin Lankinen (maalivahti), Juuse Saros (maalivahti), Juuso Pärssinen (hyökkääjä)
Lähde: MTV Uutiset