Mikael Granlund tekee MM-debyyttinsä torstaina Latviaa vastaan ja ottaa paikan Leijonien ykkösketjusta.
Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen vahvisti keskiviikon jääharjoitusten jälkeen, että Mikael Granlund liittyy heti Suomen kokoonpanoon torstain Latvia-ottelussa.
Granlund ottaa paikan ykkösketjusta ja pelaa yhdessä Aleksander Barkovn ja Lenni Hämeenahon kanssa.
Keskiviikon aamujäillä ykkösketjussa harjoitellut Janne Kuokkanen siirtyy 13. hyökkääjän rooliin. Kuokkanen on pelannut turnauksen ensimmäiset ottelut Leijonien kolmosketjussa.
Sen sijaan Urho Vaakanainen ei harjoitellut keskiviikkona USA-ottelussa saamansa vamman vuoksi. Pennasen mukaan puolustajan kisat eivät kuitenkaan ole ohi.
– Todennäköisesti turnaus ei ole vielä ohi. Hän palaa vielä kokoonpanoon, jos kaikki menee nykyisen arvion mukaan. Ei kuitenkaan vielä torstaina tai perjantaina. Mikael Seppälä toimii huomenna seitsemäntenä puolustajana, Pennanen kertoi.
Myös maalivahtitilanne on selvillä. Justus Annunen jatkaa Leijonien maalilla Latviaa vastaan USA-ottelun voiton jälkeen. Ottelu on hänelle jo turnauksen kolmas startti. Joonas Korpisalo on toistaiseksi pelannut vain Unkaria vastaan.
Lisäksi Konsta Helenius saapuu kisakaupunkiin torstaina. Buffalo-organisaation hyökkääjän odotetaan liittyvän kokoonpanoon perjantain Iso-Britannia-ottelussa.
Leijonien ketjut keskiviikon harjoituksissa:
Granlund – Barkov – Hämeenaho
Manninen – Lundell – Puljujärvi
Puistola – Räty – Erholtz
Merelä – Björninen – Mäenalanen
Puolustajat:
Heinola – Jokiharju
Määttä – Matinpalo
Lehtonen – Saarijärvi
Seppälä
Maalivahdit:
Annunen, Korpisalo (Säteri)
Lähde: MTV Uutiset