Leijonista aiemmin pudonnut Sami Päivärinta ehti jo palata Suomeen ja suunnitella golfreissua, kun puhelin soi torstai-iltana. Nyt HPK-hyökkääjä on jälleen Zürichissä Leijonien mukana.
Leijonien hyökkääjä Sami Päivärinta on elänyt poikkeuksellisia vuorokausia jääkiekon MM-kisoissa. Vielä tiistaina näytti siltä, että hänen turnauksensa oli ohi, mutta torstai-iltana kaikki muuttui uudelleen.
Päivärinta putosi Suomen MM-ryhmästä, kun NHL-vahvistukset Mikael Granlund ja Konsta Helenius liittyivät joukkueeseen. HPK-hyökkääjä palasi keskiviikkona Suomeen.
Torstaina Leijonat sai kuitenkin ikäviä uutisia, kun Eemil Erholtz loukkaantui Latvia-ottelun avauserässä ja hänen turnauksensa päättyi siihen. Pian ottelun jälkeen maajoukkueen GM Jere Lehtinen soitti Päivärinnalle Somerolle.
– Olin vanhempien luona ja golfiakin oli tarkoitus mennä pelaamaan Kukkosen Miskan kanssa, mutta jouduin soittamaan, että nyt ei pääse, Päivärinta kertoo.
Hyökkääjä oli ehtinyt viettää torstaina jo vapaa-aikaa rullakiekon merkeissä, mutta illan puhelu käynnisti nopean paluun kisajoukkueeseen.
Päivärinta matkusti nopeasti Hämeenlinnan kautta Helsinki-Vantaalle ja lensi perjantaiaamuna takaisin Zürichiin. Aikataulu oli tiukka.
– 10.30 lähti bussi hallille, olisinkohan ollut klo 10.20 hotellilla. Huonetta ei ole vielä tsekattu sisään, mutta kamat heitin meeting roomiin, hän kertaa.
Vaikka uusi mahdollisuus tuli nopeasti, aiempi putoaminen jäi hetkeksi painamaan mieltä.
– Oli pettymys, kun ei saanut passiin leimaa, vaikka se oli tiedossa, että todennäköisesti tulee NHL-pelaajia. Tässä ollaan kilpaurheilussa mukana ja haluan itsekin kilpailla.
Paluukutsu herätti samalla ristiriitaisia tunteita.
– Harmitti tietysti Erholtzin puolesta, mutta hyvillä mielin tulin takaisin, Päivärinta sanoo.
Tilanne näkyy myös arjessa kisajoukkueen sisällä. Alkukisoissa Päivärinta majoittui Mikael Seppälän kanssa, mutta nyt huonekaveriksi on tullut Konsta Helenius.
Vaikka rooli on edelleen todennäköisesti varamiehenä päivystämistä, uusi mahdollisuus on tuonut lisää virtaa.
– Olen valmis ottamaan sen, mitä tulee vastaan. Oli tosi hauskoja pelejä, kun EHT:llä pääsi pelaamaan. Totta kai näiden jätkien kanssa pelaisi.
Perjantaiaamuna Päivärinta ei vielä osannut sanoa, löytyykö hänen nimensä illan Iso-Britannia-ottelun kokoonpanosta.
Lähde: MTV Uutiset