Leijonien kannustusbiisi MM-kotikisoissa on Osmo’s Cosmoksen biisi nimeltä Voimaa – Kuuntele biisi

Leijonien kannustusbiisinä MM-kotikisoissa tulee soimaan Osmo’s Cosmos – yhtyeen biisi nimeltä Voimaa. Kappaleesta on tehty myös englanninkielinen versio nimeltä Power.

Molemmat biisit ovat Osmo’s Cosmoksen Pete Kiisselin ja Ville Soinisen tekoa ja ne on nyt julkaistu Spotifyssä ja muissa suoratoistopalveluissa.

Biisi sai ensiesityksensä Leijonien sisääntulobiisinä Nordic Cupin Norja-otteluissa Joensuussa ja Kuopiossa. Biisi toi myös Leijonat jäälle viime viikon torstaina Nokia Arenalla pelatussa MM-kotikisojen “kenraaliharjoituksessa” Sveitsiä vastaan.

Voimaa-biisi tullaan kuulemaan myös MM-kisoissa Leijonien alkulämmittelyissä kannustamassa joukkuetta otteluihin.

Voimaa-kappaleen videon ovat muokanneet ja tuottaneet Pete Kiisseli ja Ville Soininen Music-Bros Produktiionista. Videosta tullaan julkaisemaan myös erikseen englanninkielinen versio.

Osmo’s Cosmoksen nokkamies Pete Kiisseli sanoo idean syntyneen, kun hän ja yhtyeen toinen kitaristi Ville Soininen viettivät viime kesänä iltaa Jukka Jalosen ja kumppaneiden kanssa Osmo’s Cosmos Barissa Imatralla.

– Illan aikana Jukka laittoi meille idean, että tehkää meille biisi, kun MM-kisatkin tullaan järjestämään Suomessa. No perskeles, tehhäähä myö, Pete mietti.

Leijonien päävalmentaja kertoo biisin syntytarinasta:

– Siemen tälle biisille laitettiin kasvamaan eräänä kesäisenä iltana, kun tapasimme bändin kanssa. Kevyt huulen heitto johti siihen, että seuraavaksi tapasimme syksyllä bändin studiolla Imatralla.

– Studiolla juteltiin Lehtisen Jeren ja bändin kanssa siitä, että miten ja millainen musiikki ja fiilis voisi ladata joukkuetta ja yleisöä hyvään fiilikseen ennen ottelua. Sitä ajatusta bändi sitten alkoi tekemään, Jalonen jatkoi menemään.

– Kun viimein kuultiin Voimaa-kappaleen lopullinen versio, olimme todella iloisesti yllättyneitä. Rokkimiehen sydäntä lämmittää biisin todella kova meininki ja meidän mielestä biisi sopii aivan mahtavasti tuuomaan voimaa ja fiilistä joukkueelle ja sekä toivottavasti myös yleisölle. Kappaleessa on mahtava intro, jolla ladata odotusta ja sitten mahtavaa nostetta, jolla voi nostaa taistelufiilis korkealle, kuvailee Leijonien General Manager Jere Lehtinen valmiista Voimaa-biisistä.

Suomalaisen glam rock -henkisen show’n edelläkävijä Osmo’s Cosmos on tunnettu vauhdikkaista keikoistaan ja omaleimaisista ja voimakkaista videocovereistaan, jolla he seikkailee erilaisten tyylilajien viidakossa aina discosta, hevirokkiin ja slovareihin.

Lisätietoa Osmo’s Cosmos -yhtyeestä:
– Facebook
– YouTube
– Instagram
– Spotify
– Viralliset verkkosivut

Lähde: Leijonat.fi