Suomi kohtaa tänään klo 16.30 alkavassa ottelussa Tšekin. Odotettavissa on erittäin kovaa kamppailupeliä.
25-vuotias SaiPa-vahti Niclas Westerholm on torjuntavuorossa, kun Leijonat hyppää kaukaloon kevään MM-pronssijoukkue Tshekkiä vastaan. Odotettavissa on torstain Sveitsi-ottelun tavoin tasaista vääntöä, jossa mitään ei saa ilmaiseksi.
– Kyllä kaikki tietää, että se (voitto) vaatii hyvän, kurinalaisen pelin ja kovan kamppailuvaateen tällä tasolla. Siitä lähdetään rakentamaan. Odotan hyvää jääkiekko-ottelua.
Westerholm nostaa esille myös Tshekin yksilötaidon. Joukkueessa on totutusti paljon taitavia, nopeita hyökkääjiä, jotka pyrkivät varmasti aktiivisesti aiheuttamaan mylläkkää Suomen maalille.
– Tulevat varmasti laukomaan jonkin verran ja heillä on hyvä joukkue. Siinä saadaan varmasti tehdä täysi päivätyö, että saadaan syötyä niiltä aseet pois, Karhu-Kissojen kasvatti ennakoi.
Westerholm kehuu, että maalivahdin kannalta pelaaminen Leijonajoukkueen viimeisenä lukkona on helppoa. Sopeutuminen liigajoukkueesta maajoukkueeseen käy helposti, kun jokainen tietää, mitä tekee, niin on helppo keskittyä omaan hommaansa kaukalossa.
– Kyllä se aika nopeasti onnistuu se sopeutuminen. Joka kerta, kun tänne tulee, niin jätkät ottaa hyvin mukaan. Se on niin kuin ensimmäinen osa sitä, Westerholm kehuu.
Nousujohteinen alkukausi
SaiPan maalinsuulla Westerholm on pelannut hyvän alkukauden, mutta tavoitteellisena urheilijana hän tietää, että vielä piisaa omassa pelissä parantamista, jotta jatkossakin joukkueen pistesaldo kasvaa.
– Nyt loppua kohden (ennen maajoukkuetaukoa) saatiin joukkueen kanssa tulosta ja voittoja, niin se on vähän avannut peliä ja oma pelaaminenkin parantunut siinä samalla. Voittojen myötä tullut rentoutta myös omaan pelaamiseen.
Westerholm ehti pitkään tehdä yhteistyötä maalivahtivalmentaja Janne Valtosen kanssa, kunnes tänä syksynä uudeksi maalivahtivalmentajaksi tuli Antti Ore. Westerholm kehuu, että yhteistyö on lähtenyt sujumaan hyvin. Kaikkea ei olla lähdetty muuttamaan, mutta mukaan otettu sopivasti myös uutta.
– Siinä lähdettiin rakentamaan uutta henkilökemiaa ja siinä ollaan hyvin onnistuttu ja vähän uusia ärsykkeitä, uusia tapoja toimia ja uusia näkökulmia, niin siinä on ollut hyvänlaista sopeutumista. Pyritty uudistamaan sitä omaa pelaamista – rauhoittamaan peruspelaamista, että se olisi niin vahvaa, että sillä pärjäisi illasta toiseen ja pääsisi vielä sille seuraavalle tasolle, Westerholm päättää.
Lähde: Leijonat.fi