Kuka pisti Loreenin soimaan Nokia-areenassa? Ruotsalaiset pohtivat sitä monta päivää – nyt syy on selvinnyt

Ruotsalaiset eivät sittenkään ollutkaan syyllisiä Loreenin soittamiseen Suomi-Ruotsi ottelussa. Päätöksen tekivät suomalaiset, sanoo Expressen.

Kun Suomi ja Ruotsi luistelivat maanantaina MM-jäälle, niin ikään Suomen ja Ruotsin kaksintaisteluksi muodostunut euroviisufinaali on oteltu kaksi päivää aiemmin.

Molemmissa tapahtumissa voitto meni Ruotsille.

Veistä suomalaisten viisuhaavassa käännettiin jo ennen ottelun alkamista. Kun joukkueet veti alkulämpöjä jäällä, Nokia-areenan kaiuttimista alkoi soimaan viisujen voittajabiisi, Loreenin Tattoo.

Areenassa ilmoitettiin, että kukin joukkue saa toivoa yhtä kappaletta soitettavaksi lämmittelyjen aikana.

Mutta kuka ruotsalaisista oli päätöksen taustalla?

Ruotsalaislehti Expressen selvitti asiaa monta päivää, mutta sanoo löytäneensä viimein ratkaisun puhuttaneeseen mysteeriin.

Loreen juhli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä euroviisuvoittoa. KUVA: PHIL NOBLE / REUTERS

Lehti aloitti selvityksen pelin rankkarikisan ratkaisseesta Lucas Raymondista. Myös Ilta-Sanomien MM-toimitus oli samoilla asialla ja tiedusteli euroviisuasiaa Detroitin 21-vuotiaalta hyökkääjältä tuoreeltaan Suomi-Ruotsi ottelun jälkeen.

Raymond laittoi vastuun eteenpäin.

– Hyvä laulu ja mukava että se voitti. Mutta tätä kannattaa kysyä enemmän Rasmus Sandinilta, hän pitää Euroviisuista todella paljon ja sanoo lisää, Raymond lupasi.

Toimittajat menivät nopeasti Sandinin luo, mutta Raymondin vastuunsiirto olikin nokkela pila.

– Minä en ole itse asiassa kuullut sitä laulua. En ole koskaan oikein katsonut euroviisuja ja (Ruotsin esikarsintaa) Melodifestivanelia, varsinkin Yhdysvalloissa ja Kanadassa, Sandin selitti jopa hieman nolostuneella.

Kun Sandin sai kuulla Raymondin mainostamasta ”viisufanitittelistään” halkesi hän nauramaan.

– Mutta hän onkin todella hölmö ja lapsellinen kaveri, Sandin kuittasi.

Sandin pisti viisupallon taas eteenpäin Jonatan Berggrenin luo. Tämäkään ei kertonut Expressenille syyllisyyttään vaan pohti asian olevan joko Jacob de la Rosen tai Linus Johanssonin asioita.

Pari päivää pelin jälkeen lehti löysi Johanssonin Ruotsin joukkueen hotellilta, mutta hänkin vakuutti syyttömyyttään ja nimesi jälleen seuraavan mahdollisen epäilyn nimittäin joukkueen mediapäällikkö Linus Hugossonin.

Hugossoniin päättyi tämä tutkimus, mutta ei odotetulla tavalla. Hän kertoi että kukaan ruotsalaisista ei valinnut Loreenin voittajabiisiä areenassa soitettavaksi.

– Pidimme tyhjänä kohdan, jossa kisajärjestäjät kysyivät suosikkikappalettamme, joten kisajärjestäjät päätti itse minkä biisin soittivat, Hugosson kertoi.

Loreenin soittamisesta ovat selvityksen mukaan perusteella vastuussa suomalaiset järjestäjät itse.

Suomi ei saanut maanantain pelissä revanssia euroviisutappiosta, sillä Ruotsi olin vahvempi rankkareilla luvuin 1-2.

Lähde: Ilta-Sanomat