Ruotsin miesten jääkiekkomaajoukkue koki lauantaina MM-kisoissa historiallisen tappion Norjalle maalein 2–3. Tre Kronorin esitys sai Ruotsissa murskaavan vastaanoton, kun tv-asiantuntijat latasivat suoraa kritiikkiä joukkueen suuntaan.
Ruotsin tappio Norjalle saattoi olla sille kohtalokas isku MM-kisojen pudotuspelitaistelussa. Tre Kronor on nyt lohkossa viidentenä yhdeksällä pisteellä, eikä sillä ole enää kuin yksi ottelu jäljellä.
Edellä oleva Norja nousi voitollaan pisteen Ruotsin edelle ja sillä on vielä kaksi ottelua pelaamatta. Myös Slovakia on Ruotsin edellä kahden pisteen turvin, ja maiden välinen keskinäinen kohtaaminen odottaa vielä päätöskierroksella.
Norja järjesti ottelussa jättiyllätyksen etenkin erikoistilannepelaamisellaan. Joukkue meni avauserässä johtoon Noah Steenin ylivoimamaalilla ja iski ottelussa lisäksi kaksi alivoimamaalia. Ruotsi nousi kahdesti tasoihin, mutta ei pystynyt enää kääntämään peliä edukseen.
Tappio oli historiallinen, sillä Norja voitti Ruotsin nyt ensimmäistä kertaa koskaan MM-tasolla varsinaisella peliajalla.
Ruotsin Viaplayn studiossa tunnelma oli ottelun jälkeen räjähdysherkkä. Entinen NHL-pelaaja ja maailmanmestari Mikael Renberg ei peitellyt pettymystään.
– Todella huono tulos, Renberg tiivisti.
Asiantuntija Erik Granqvist käytti vielä kovempia sanoja.
– Tämä on katastrofi. On todella huonoa tulla tällaiseen otteluun ja esittää tuollainen suoritus, Granqvist jyrähti.
Granqvistin mukaan Norja ansaitsi voittonsa täysin.
– He halusivat enemmän ja olivat valmiita maksamaan kovemman hinnan voitosta. Sitä ei Ruotsista nähty.
Kritiikki koveni entisestään, kun keskustelu kääntyi Ruotsin viime vuosien suurturnauspettymyksiin.
– Kun tämä tapahtuu kerran, voidaan puhua pienistä marginaaleista. Mutta v***t pienistä marginaaleista, kun sama toistuu neljän vuoden aikana kuudessa suuressa turnauksessa. Ei voiteta kaksinkamppailuja eikä nähdä intohimoa, Granqvist latasi suorasanaisesti.
Ruotsin päävalmentaja Sam Hallam kertoi ottelun jälkeen ruotsalaismedia Expressenille, että pukukopissa ääntä jouduttiin korottamaan jo ensimmäisellä erätauolla.
Hallamin mukaan keskustelu keskittyi erityisesti kamppailupelaamiseen ja sen puutteeseen.
Haastattelu sai myös Granqvistin purkamaan turhautumistaan suorassa lähetyksessä.
– Miksi minun pitäisi välittää tästä näin paljon? Miksi istun täällä tähän aikaan illasta puhumassa tästä? Granqvist tuskaili.
Juontaja Niklas Jihde muistutti asiantuntijaa siitä, että juuri siksi hänet on studioon kutsuttu – koska hän välittää.
– Olen tehnyt tätä samaa analyysiä jo monta turnausta. Eikä mikään muutu, Granqvist vastasi.
Ruotsin alkulohko päättyy tiistaina otteluun Slovakiaa vastaan. Siitä voi muodostua suora kohtalonottelu puolivälieräpaikasta – mikäli Ruotsi on siinä vaiheessa vielä mukana taistelussa.
Lähde: MTV Uutiset