Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen paljasti julkisesti Antti Pennasen sopimusjatkon, vaikka päävalmentajalle tieto tuli yllätyksenä.
Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen jatkaa tehtävässään ainakin kevääseen 2027 asti. Pennasen sopimus Jääkiekkoliiton kanssa on mallia 2+1 vuotta, ja sopimukseen sisältynyt optiovuosi on liiton toimesta otettu käyttöön.
Kahden ensimmäisen sopimusvuoden oli määrä päättyä keväällä 2026, mutta jatko varmistui perjantaina Leijonien olympiajoukkueen julkistustilaisuudessa.
Asian vahvisti Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen, joka kommentoi Pennasen jatkoa medialle yllättävän avoimesti.
– No me ollaan tästä henkisesti puhuttu. Mutta ei olla tästä mitään virallista käyty. Kun nyt kysyit, niin voin sanoa, että ollaan meidän puolesta valmiit jatkamaan, Hietanen sanoi.
Yllättävintä tilanteessa oli se, ettei Pennanen itse ollut kuullut sopimuksensa optiovuoden käyttämisestä.
– En tiedä siitä mitään, Pennanen totesi lyhyesti.
Enempää päävalmentaja ei asiaa kommentoinut.

Hietasen mukaan sopimus jatkuu joka tapauksessa ensi kauden loppuun, eikä muutoksille ole tarvetta.
– Lähtökohtaisesti meillä on sopimus ensi kauden loppuun asti. Olemme olleet Pennasen työhön erittäin tyytyväisiä, Hietanen sanoi.
Sopimuksen 2+1-malli herätti lisäkysymyksiä optiovuoden luonteesta.
– Se oli meidän optio, Hietanen vahvisti.
Kun optiota oli käytetty, heräsi vielä yksi olennainen kysymys: milloin tieto kerrotaan päävalmentajalle itselleen?
– No ollaan samalla matkalla tuossa kohti kotia menossa, niin voin sitten kertoa, Hietanen vastasi.
Lähde: Ilta-Sanomat