Suomen kirkkain NHL-tähti saadaan sittenkin MM-Leijoniin? Rahasta ei ole ainakaan kiinni

Tuleeko Mikko Rantanen MM-kisoihin Tampereelle?

NHL:n hallitseva mestari Colorado Avalanche putosi yllättäen jo vappupäivän aamuna.

Se sai suomalaisten jääkiekkoväen kohisemaan MM-kisojen kynnyksellä. Coloradon ykösketjussa nimittäin pelasi kaksi eturivin suomalaista pelaajaa Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen.

MM-kisat alkavat Tampereella ensi viikon perjantaina. Vielä ei ole tiedossa tulevatko Coloradon suomalaiset leijonapaitaan.

Ainakaan sopimustilanne ei ole kummallakaan esteenä, sillä molempien nykyinen NHL-sopimus jatkuu myös ensi kauteen.

Erityisesti Rantasen kaltaisen ison tähden saaminen maajoukkuepaitaan olisi todella harvinaista herkkua ja harva sellaisesta ehkä osasi tänäkään keväänä uneksia.

Rantanen pelasi päättyneellä NHL-kaudella vuosituhannen kovimman suomalaiskauden ja rikkoi 50 maalin ja 100 pisteen haamurajat. Hän myös komeilee toistaiseksi myös pudotuspelien maalipörssin kärjessä.

Tämän kaliiperin pelaajien kohdalla myös Jääkiekkoliitto joutuisi kaivamaan rahaa saadakseen pelaajan maajoukkueen saataville.

Esimerkiksi Ruotsin tehokkain NHL-pelaaja Elias Pettersson oli ehtinyt luvata Tre Kronorin käyttöön Tampereelle, mutta hänen kisamatkansa tyssäsi liian kalliiseen vakuutukseen.

Suomen jääkiekkoliiton talousjohtaja Jaakko Luumi lupasi viime viikolla, että Leijonien osalta yhdenkään pelaajan kisamatka ei tulisi tyssäämään vakuutusmaksuihin.

– Meillä on ainakin tähän mennessä linjaus ollut, että jos mahdollisuus saada parhaita pelaajia käyttöön, niin se onnistuu. Tulevaisuuteen on tietysti vaikea nähdä. Dramaattisia muutoksia vakuutusten hinnoissa ei ole vielä viime aikoina, Luumi kertoi.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto (IIHF) auttaa kansallisia liittoja 20 000 Sveitsin frangilla eli noin 20 300 eurolla per yhden NHL-pelaajan MM-vakuutus.

Pelaajien vakuutussummat vaihtelee kuitenkin isosti riippuen esimerkiksi NHL-sopimuksen arvosta ja kestosta ja myös pelaajan loukkaantumishistoriasta ja iästä.

Mikko Rantanen pelasi MM-kisoissa edellisen kerran vuonna 2018 Tanskassa. Tuolloin kisat loppuivat kitkerään puolivälierätappioon Sveitsille. KUVA: VESA KOIVUNEN

Luumi kuitenkin ilmoitti viime viikolla, että rahasta Leijonien NHL-vahvistusten saaminen ei tule jäämään kiinni.

– Vakuutuksista ei tule jäämään kiinni. GM Jere Lehtinen ja päävalmentaja Jukka Jalonen hallinnoivat joukkuetta. Jos on hyviä pelaajia saatavilla ja tulossa niin emme tule lyömään kiilaa, Luumi kertoi.

26 vuotias Rantanen ei olisi luultavasti Suomen jääkiekkoliitolle halpa mies, sillä hän tienaa palkkatöissään 9,25 miljoonaa dollaria kautta kohden. Joskin hänen jättisopimuksensa kattaa vain enää 2 seuraavaa kautta.

Rantanen on perinteisesti ollut Leijonien käytettävissä aina, kun se on ollut mahdollista. Hän on pelannut MM-kisoissa kolmen ensimmäisen NHL-kautensa päätteeksi vuosina 2016, 2017 ja 2018.

Sen jälkeen Colorado eteni aivan vähintään toiselle pudotuspelikierrokselle ennen kuin pullahti tänä keväänä kesälomalle poikkeuksellisen aikaisin.

Rantasen MM-spekulaatiossa on tällä kertaa kuitenkin myös huomionarvoista se, että hän on pelannut edellisen kalenterivuoden aikana jääkiekkoa enemmän kuin yksikään toinen suomalaispelaaja. Viime kausi päättyi vasta heinäkuun kynnyksellä ja nyt Rantasella on alla uran ensimmäinen täysi 82 ottelun runkosarja.

Tämä kauden runkosarjassa Rantasta enemmän jäällä oli kaikista NHL-hyökkääjistä vain Edmonton Oilersin Connor McDavid.

Artturi Lehkonen, 27 vuotta ei puolestaan ole pelannut koskaan miesten MM-kisoissa, eikä hän ole muutenkaan vetänyt maajoukkuepaitaa ylleen kertaakaan hänen seitsemän NHL-vuotensa aikana.

Monikäyttöinen työmyyrä sopisi varmasti Jalosen pelisapluunaan ja joukkueeseen. Artturi Lehkosen kohdalla on kuitenkin kysymysmerkkinä hänen pelikuntonsa.

Hyökkääjä nimittäin joutui leikkauspöydälle murtuneen sormen takia runkosarjan lopussa. Lehkonen kuitenkin kiirehti takaisin kaukaloon juuri ennen pudotuspelejä runkosarjan viimeisissä kierroksissa, joten varmaa ei ole siitä että, pelasiko Lehkonen pudotuspeleissä täydessä pelikunnossa.

Maajoukkueen GM:llä Jere Lehtisellä oli hauskaa Artturi Lehkosen kanssa viime kesänä Turussa. KUVA: EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

Leijonien MM-joukkueessa on jo ennestään NHL-vahvistuksina Patrik Laine, joka kuitenkin joutuu jättämään Tshekin EHT-turnauksen välistä loukkaantumisen takia eikä ole varmaa pystyykö hän osallistua MM-kisoihin, Joel Armia, Kasperi Kapanen ja Olli Määttä.

Tiistain vastaisena yönä pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta tulee vielä putoamaan suomalaisia pelaajia kuten joko New Jerseyn Erik Haula tai New York Rangersin Kaapo Kakko ja Niko Mikkola.

Heistä kuitenkin Erik Haulan ja Niko Mikkolan sopimukset ei oo voimassa enää tämän kesän jälkeen.

Teoriassa Leijonat voisi saada vielä supervahvistuksia vielä NHL:n toiseltakin pudotuspelikierrokselta. Sieltä putoavien joukkueiden kausi voi päättyä jo ennen MM-kisojen alkua tai juuri viimeistään kisojen alkupäivinä.

Toisella kierroksella ovat mukana tällä hetkellä muun muassa kolme Suomen ylivoimaisesti kirkkainta sentteritähteä Aleksander Barkov (Florida), Sebastian Aho (Carolina) ja Roope Hintz (Dallas) ja myös maan ylivertainen ykköspuolustaja Miro Heiskanen (Dallas)

Leijonien leiriryhmä Tšekin EHT-turnaukseen


Maalivahdit
Christian Heljanko (SM-liiga)
Emil Larmi (SHL)
Jussi Olkinuora (SHL)
Puolustajat
Olli Määttä (NHL)
Valtteri Kemiläinen (SM-liiga)
Mikael Seppälä (SM-liiga)
Atte Ohtamaa (SM-liiga)
Nikolas Matinpalo (SM-liiga)
Niklas Friman (SHL)
Miika Koivisto (SHL)
Petteri Lindbohm (SHL)
Ville Pokka (SHL)
Juuso Riikola (SHL)
Mikko Lehtonen (Sveitsi)
Hyökkääjät
Kasperi Kapanen (NHL)
Joel Armia (NHL)
Sakari Manninen (AHL)
Marko Anttila (SM-liiga)
Waltteri Merelä (SM-liiga)
Hannes Björninen (SHL)
Antti Suomela (SHL)
Ahti Oksanen (SHL)
Mikael Ruohomaa (SHL)
Toni Rajala (Sveitsi)
Harri Pesonen (Sveitsi)
Jere Sallinen (Sveitsi)
Teemu Hartikainen (Sveitsi)
Markus Granlund (Sveitsi)
Juho Lammikko (Sveitsi)
Tällä joukkueella Leijonat pelaa viikonloppuna viimeiset MM-kisoihin valmistavat ottelunsa Tshekin EHT-turnauksessa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Leijonien Karjala-turnauksen otteluohjelma julkaistu - Liput myyntiin torstaina 21.9.2023Lue lisää