MTV Urheilun MM-studiossa muisteltin lauantaina vuoden 1995 kultakevään legendaarisia hetkiä. Sekä Juhamatti Aaltonen että Lasse Kukkonen nostivat esiin samasta ottelusta jääkiekkohistoriaan jääneet tuuletukset.
Sveitsiläismedia nostaa Aleksander Barkovin MM-finaalin avainpelaajaksi
Leijonakapteeni Aleksander Barkov on saanut runsaasti huomiota sveitsiläismediassa ennen MM-finaalia. Monien arvioiden mukaan Suomen tähtisentteri on yksi suurimmista esteistä Sveitsin historiallisen maailmanmestaruuden tiellä.
Sveitsiläismedia kaivoi esiin huolestuttavan tilaston Leijonille ennen MM-finaalia
Sveitsiläissivusto Watson uskoo lepoedun olevan merkittävä tekijä MM-finaalissa ja perustelee näkemystään viime vuosien tilastoilla.
Jani Alkion MM-kevät muistuttaa Antero Mertarannan alkua – ”Sitten 30 vuotta hommia”
Jani Alkio selostaa ensimmäisissä Leijonien MM-kisoissaan heti maailmanmestaruusottelua. MTV:n asiantuntija Olli Jokinen huomasi tilanteessa hauskan yhteyden Antero Mertarannan legendaariseen alkuun.
Sveitsi varautuu jo MM-kultajuhliin Zürichissä – saako Suomi lisäkipinää finaaliin?
Zürichissä on tehty poikkeuspäätös mahdollisten Sveitsin maailmanmestaruusjuhlien varalle.
Leijonien salainen ase MM-jäillä näkyy hurjassa tilastossa – jatkuuko ilmiö vielä finaalissa?
Suomi murskasi Kanadan välierän toisessa erässä ja eteni MM-finaaliin. Sama kaava on toistunut koko turnauksen ajan, sillä Leijonat on ollut keskimmäisissä erissä lähes ylivoimainen etenkin muita huippumaita vastaan.
Leijonat sai tärkeän herätyksen Sveitsiltä – Olli Jokinen: ”Pelin vauhti räsähti silmille”
Suomen ainoa tappio MM-kisoissa tuli Sveitsiä vastaan. Nyt Leijonat hakee finaalissa revanssia ja maailmanmestaruutta.
Mahdolliseen MM-kultajuhlaan varaudutaan jo etukäteen – Havis Amanda suojataan Helsingissä
Poliisi ja viranomaiset ovat varautuneet mahdollisiin jääkiekon MM-kultajuhliin Helsingissä ja Tampereella sunnuntai-iltana.
Justus Annunen paljastaa Suomen mestaruusreseptin – ”Pelataan fiksummin kuin kaveri”
Kanadaa vastaan loistanut Justus Annunen tietää, mitä Leijonilta vaaditaan, jotta MM-kulta matkustaa sunnuntai-iltana Suomeen Sveitsin kustannuksella.
Leijonilla mahdollisuus täydelliseen revanssiin – MM-kulta ratkeaa sunnuntai-iltana
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue pelaa sunnuntaina MM-kullasta, kun vastaan asettuu kisaisäntä Sveitsi Zürichissä pelattavassa finaalissa. Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 21.20.