Norjan historiallinen voitto Ruotsista jääkiekon MM-kisoissa käynnisti valtavan juhlanapurimaassa. Ruotsia piikiteltiin rajusti, ja norjalaistähti Noah Steen julisti Norjan olevan nyt “isoveli”.
Norja järjesti lauantaina yhden maan jääkiekkohistorian suurimmista yllätyksistä kaatamalla Ruotsin MM-kisojen alkulohkossa maalein 3–2. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Norja voitti Ruotsin varsinaisella peliajalla miesten MM-kisoissa.
Voitto käynnisti Norjassa valtavan riemun. Maan media ja asiantuntijat hehkuttivat saavutusta historiallisena hetkenä, joka voi jäädä pysyvästi norjalaisen jääkiekon käännekohdaksi.
Norja ratkaisi ottelun tehokkaalla erikoistilannepelaamisella: joukkue teki yhden ylivoimamaalin sekä kaksi osumaa alivoimalla. Samalla Ruotsi ajautui vaikeaan tilanteeseen taistelussa pudotuspelipaikasta.
NRK kuvaili ottelua “hulluksi seikkailuksi”, eikä tunteiden näyttämiseltä vältytty muuallakaan.
– Tämä on hulluinta, missä olen ollut mukana jääkiekkourani aikana. Tämä on virstanpylväs norjalaisessa jääkiekossa. Emme enää katso tämän jälkeen taaksepäin, Norjan Viaplayn asiantuntija Ole-Eskild Dahlström sanoi VG:n mukaan.
Norjan TV2:n asiantuntija Erik Follestad nosti voiton jopa kaikkien aikojen suurimpien norjalaisonnistumisten joukkoon.
– Yksi kaikkien aikojen suurimmista norjalaisista jääkiekkosaavutuksista. Tähtiä täynnä oleva Ruotsi joutui norjalaisten nuorten ja kokeneiden pelaajien nujertamaksi. Nyt puolivälieräunelma elää vahvasti. Norjalainen jääkiekko ei siis ollutkaan kuollut, Follestad totesi.
Dagbladetin mukaan asiantuntija Jörgen Klem herkistyi ottelun jälkeen täysin.
– Minulla ei ole sanoja. Alan melkein itkemään. Tämä on suurinta, mitä olen kokenut. Tämä ei ole mikään elokuva tai keksitty tarina, Klem sanoi.
Norjan suurimpiin sankareihin kuului Noah Steen, joka iski ottelussa kaksi maalia. Hyökkääjä on tehnyt kolmeen viime otteluun yhteensä viisi osumaa.
Ottelun jälkeen Steen lähetti vielä suoran piikin Ruotsin suuntaan.
– Nyt me olemme isoveli, eikö niin? Ainakin seuraavaan kohtaamiseen asti me olemme isoveli. Se on todella hauskaa, Steen virnuili.
Tappio pudotti Ruotsin lohkossa viidenneksi. Joukkueella on jäljellä enää ottelu Slovakiaa vastaan, eikä voitto välttämättä yksin riitä pudotuspelipaikkaan.
Norja puolestaan nousi lohkossa neljänneksi ja pitää tällä hetkellä hallussaan viimeistä puolivälieräpaikkaa. Sillä on vielä edessään ottelut Tshekkiä ja Tanskaa vastaan.
Lähde: MTV Uutiset