Leijonien otteluissa istuu mies, jolla on poikkeuksellinen valta – yksi käsky voi päättää pelaajan illan

Jääkiekon MM-kisojen katsomon yläpuolella työskentelee suomalainen lääkäri, jolla on oikeus määrätä pelaaja välittömästi pois kaukalosta. IIHF:n lääkinnän valvojana toimiva Markku Tuominen vastaa siitä, että pelaajien terveysturvallisuus toteutuu MM-jäillä.

Jääkiekon MM-kisojen ottelutapahtumien taustalla toimii henkilö, jonka päätöksillä voi olla välitön vaikutus itse peliin. Zürichin kisahallin yläparvelta otteluita seuraa suomalainen Markku Tuominen, Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n lääkinnän valvoja.

Tuominen on yksi suomalaisen jääkiekkolääketieteen tunnetuimmista nimistä. Hän on työskennellyt lajin parissa yli neljän vuosikymmenen ajan ja tehnyt pitkän uran muun muassa Suomen Jääkiekkoliiton sekä Ilveksen palveluksessa. Lisäksi hän on toiminut aiemmin SM-liigan kurinpitoryhmässä.

IIHF:n tehtävissä Tuominen on ollut mukana vuodesta 2003 lähtien. Meneillään oleva MM-turnaus on hänelle jo uran 25:s.

Viralliselta titteliltään Tuominen on medical supervisor eli lääkinnän valvoja. Hänen tärkein tehtävänsä on huolehtia pelaajien terveysturvallisuudesta koko turnauksen ajan.

– Teen meidän toiminta-alueemme lopullisia ratkaisuja. Käytännössä homma menee niin, että jos jäällä tapahtuu jotain, tehtäväni on huolehtia, että joukkueet saavat sen avun, mitä tarvitaan. Valvomme ja tilastoimme loukkaantumisia koko turnauksen ajan, Tuominen kertoo MTV Urheilulle.

Otteluita seurataan tarkasti yläparvelta käsin. Erityisen suuren huomion kohteena ovat mahdolliset aivotärähdystilanteet.

– Tarkkailen myös mahdollisia aivotärähdyksiä. Jos mielestäni kaukalossa on pelaaja, jolla voi olla aivotärähdys, eikä joukkuetta reagoi tilanteeseen, voimme määrätä pelaajan lääkärintarkastukseen ja pois ottelusta, Tuominen kertoo.

Tilanteet eivät ole täysin poikkeuksellisia.

– Silloin tällöin niitä tulee vastaan. Joskus joukkue ei välttämättä itse huomaa tilannetta esimerkiksi kulmaväännön jälkeen. Silloin täältä ilmoitetaan, että pelaaja menee nyt pukukoppiin tarkistukseen.

Pitkä kokemus auttaa arvioimaan tilanteita nopeasti.

– Kun on nähnyt vuosikymmenien ajan otteluita, oppii tunnistamaan tilanteita ja arvioimaan, mitä jäällä on voinut tapahtua. Kiekon aiheuttamat vammat ovat kuitenkin lisääntyneet paljon, ja niitä voi olla vaikea havaita katsomosta käsin.

Dopingtestit vaativat erityisosaamista

Markku Tuominen on mukana kaikissa MM-kisojen otteluissa Zürichissä.

Tuominen tekee MM-kisoissa yhteistyötä myös dopingtestauksesta vastaavien toimijoiden kanssa. Varsinaiset testit hoitaa yleensä paikallinen antidopingorganisaatio, mutta jääkiekon erityispiirteiden tuntemus kuuluu hänen vastuulleen.

– Minun tehtäväni on tuoda testaamiseen jääkiekkopuolen ymmärrystä. Esimerkiksi miten toimitaan pukukopeissa tai mitä tehdään, jos testiin määrätty pelaaja joutuu loukkaantumisen vuoksi sairaalaan, Tuominen avaa.

Erityisiä tilanteita syntyy myös ottelurangaistusten yhteydessä.

– Tyypillinen kysymys on se, mitä tapahtuu, jos pelaaja saa ulosajon ottelun lopussa ja hänet on valittu testiin. Moni testaaja joutuu siinä kohtaa miettimään käytännön toimintaa. Pelaaja haetaan tarvittaessa pukukopista testiin, eikä määrätty testi jää tekemättä ulosajon vuoksi.

MM-kisoissa testaus perustuu satunnaisuuteen, eikä tarkkoja määriä tiedetä ennakkoon.

– Jokaisesta ottelusta voidaan valita pelaajia testiin. Määriä emme tiedä edes me etukäteen. Valmius testaukseen on kuitenkin jokaisessa ottelussa, Tuominen kertoo.

Lähde: MTV Uutiset

Vastaa