Leijonilla tärkeät ratkaisut edessä – Juhamatti Aaltonen peräänkuuluttaa viimeisiä ketjukokeiluja

Leijonien ketjukoostumukset hakevat yhä lopullista muotoaan ennen MM-kisojen pudotuspelejä. MTV Urheilun asiantuntijat Juhamatti Aaltonen ja Ari Vallin uskovat, että sunnuntain Itävalta-ottelu on viimeinen hetki kokeilla uusia yhdistelmiä.

Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen on hakenut toimivia ketjukoostumuksia koko MM-turnauksen ajan. Muutoksia ovat aiheuttaneet niin loukkaantumiset kuin kesken kisojen mukaan liittyneet NHL-vahvistukset Mikael Granlund ja Konsta Helenius.

Sekä Granlund että Helenius nostettiin heti ensimmäisissä otteluissaan Aleksander Barkov rinnalle ykkösketjuun. Granlund pelasi Latviaa vastaan, Helenius puolestaan perjantain Iso-Britannia-ottelussa.

MTV Urheilun asiantuntija Juhamatti Aaltonen uskoo, että sunnuntain Itävalta-ottelussa saatetaan nähdä vielä uusia kokeiluja.

– Mietin tuota ykköskenttää. Jännä nähdä, jatkuuko se vielä Itävaltaa vastaan, Aaltonen pohti Iso-Britannia-ottelun jälkeisessä studiossa.

Vaikka ykkösketjun pelaamisessa ei ollut hänen mukaansa suurempia ongelmia, Aaltonen näkisi mielellään vielä yhden testin ennen pudotuspelejä.

– Kun valmennus on lähtenyt vaihtelulinjalle, niin ehkä vielä kokeilisin erilaisia ketjuja Itävalta-peliin. Sen jälkeen tehtäisiin päätökset, Aaltonen sanoi Huomenta Suomen Leijonaraadissa.

Aaltosen mukaan juuri Itävalta-ottelu tarjoaa viimeisen aidon mahdollisuuden hakea toimivimmat kentälliset ennen ratkaisupelejä.

– Jos vähänkään mietitään, pitäisikö vielä kokeilla jotain, niin nyt on viimeinen hetki tehdä se. Sveitsi-pelissä ketjujen pitäisi jo olla lukittuina, Aaltonen linjasi.

Vaikka Aaltonen ei yleensä pidä jatkuvista ketjumuutoksista, hän näkee tilanteessa myös hyötyjä.

– Olen itse enemmän sen kannalla, että löydetään toimivat ketjut ja annetaan niiden pelata yhdessä. Mutta kun koostumuksia on nyt vaihdeltu paljon, joukkueelle on tullut erilaisia kokemuksia. Tiukassa paikassa voidaan tarvittaessa reagoida ja muuttaa kenttiä.

Studiossa mukana ollut Ari Vallin muistutti kuitenkin, ettei Iso-Britannia-ottelu tarjonnut täysin realistista kuvaa ketjujen toimivuudesta.

– Se oli käytännössä pelkkää hyökkäyspelaamista hyökkäysalueella. Kaikki kentät pääsivät pyörittämään peliä, mutta muita osa-alueita ei juuri testattu. Hyökkääminen oli todella helppoa aina maalipaikoille asti, Vallin arvioi.

Hänen mukaansa Itävalta tarjoaa jo huomattavasti kovemman mittarin, kun taas Sveitsi toimii lopullisena testinä ennen puolivälieriä.

– Jos Sveitsi-pelissä joku kenttä ei toimi lainkaan, silloin voidaan vielä tehdä muutoksia siihen kaikkein tärkeimpään peliin. Mutta uskon, että Sveitsin jälkeen Leijonien pudotuspeliketjut ovat lopullisesti kasassa.

Lähde: MTV Uutiset

Vastaa