MTV Urheilun asiantuntija Jesse Joensuu kyseenalaisti jääkiekon MM-kisojen nykyisen formaatin Leijonien ottelun yhteydessä. Hänen mukaansa turnaus ei enää tarjoa riittävästi huipputason pelejä.
MTV Urheilun asiantuntija Jesse Joensuu nosti jälleen esiin näkemyksensä jääkiekon MM-kisojen nykyisestä formaatista Leijonien ja Iso-Britannian välisen ottelun yhteydessä.
Joensuu kertoi olleensa pitkään sitä mieltä, että MM-turnauksessa pitäisi olla nykyistä vähemmän joukkueita, jotta kisojen taso nousisi entisestään.
– Mielipide on ollut aina sama, ainakin koko aikuisiän. Olen joutunut pitämään sitä vakan alla, koska en ole halunnut epäkunnioittaa joukkuekavereitani, Joensuu sanoi lähetyksessä.
Joensuu kertoi pohtineensa asiaa nähtyään mainoksen ensi vuoden Saksassa pelattavista MM-kisoista samalla, kun seurasi Suomen ylivoimapeliä ja Latvian vaikeuksia kaukalossa.
– Katsoin sitä Suomen ylivoimaa MM-jäällä ja Latvian heikkoa pelaamista, niin tuli mieleen, että jokuhan taas ensi vuonna vetää näistä karkeloista rahat liiviinsä. Herää kysymys, että miksi? Olisiko minun koskaan pitänyt olla miesten A-maajoukkueessa? Todennäköisesti vastaus on ei, Joensuu pohti.
Joensuun mukaan nykyinen MM-konsepti kaipaa uudistusta, jotta turnaus palvelisi paremmin sekä pelaajia että yleisöä.
– Onkohan pikkuhiljaa tämän konseptin aika ohi? Nyt tätä systeemiä pitää päivittää. Jääkiekko ansaitsee parempaa.
Hän painotti erityisesti huippupelaajien ja fanien merkitystä kansainvälisessä jääkiekossa.
– Jääkiekossa on kaksi tärkeää asiaa. Ykkösenä tulevat pelaajat. Sitten tulevat fanit. Valmentajat tulevat kolmantena ja muut kaukana perässä. Tällä hetkellä maailman 12 parhaasta maasta kaksi puuttuu. Tämä upea laji ansaitsee arvokisat, jotka ovat oikeasti kovatasoiset ja jotka kehittävät lajia eteenpäin. Tällä hetkellä ne eivät sitä tee, Joensuu latasi.
Lähde: MTV Uutiset