NHL-tähti Anton Lundell kertoo yhä nauttivansa jääkiekossa samoista asioista kuin juniorivuosinaan – myös persoonallisesta tyylistä.
Anton Lundell on ehtinyt saavuttaa urallaan jo poikkeuksellisen paljon. Florida Panthersin riveissä tulleet kaksi Stanley Cup -mestaruutta, MM-hopea, olympiapronssi sekä nuorten maailmanmestaruudet tekevät 24-vuotiaan palkintokaapista jo nyt vaikuttavan.
MTV Urheilun Leijonan iholla -insertissä Lundell palasi juniorivuosiinsa ja muisteli samalla yhtä persoonallista yksityiskohtaa varhaisilta kiekkovuosiltaan.
Nuori Lundell pelasi aikanaan mailalla, jonka lapa oli koristeltu näyttävällä “seeprateippauksella”.
– En ole vielä aikuisiällä kehdannut ottaa niitä käyttöön. Voisi kuvitella, että siitä tulisi vähän sanomista, Lundell nauroi.
Florida-tähden mukaan näyttävä tyyli vaatisi myös tietynlaista itsevarmuutta.
– Tarvitsee vähän lisää swaggeria eli asennetta, jos haluaa pelata semmoisilla erkoilla. Sitten pitää oikeasti tulla myös tulosta.
Lähde: MTV Uutiset