Kultaleijona sai erityisen isänpäivän

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue ei saanut toivottua lentävää lähtöä olympiakauteensa Euro Hockey Tourin avausturnauksesta Tampereelta.

Leijonat hävisi sunnuntaina kotiturnauksen päätöspelinsä Ruotsille 2–4 ja sijoittui turnauksessa kolmanneksi Ruotsin ja Tšekin jälkeen.
Kauden ensimmäinen maajoukkueturnaus tarjosi välähdyksiä hyvästä pelistä, mutta niin tulos kuin esityksetkin jättivät vielä kysyttävää.

– On asioita, joihin olen tyytyväinen, ja asioita, joita pitää parantaa, Suomen päävalmentaja Antti Pennanen summasi viikonlopun antia.

Pennanen kiitteli erityisesti lauantain Tšekki-ottelun hyökkäyspeliä ja piti myös Ruotsi-pelin hyökkäyksellistä tekemistä ”riittävän hyvänä”. Parannettavista asioista hän ei halunnut mennä yksityiskohtiin.

– Varmaan sekä joukkue- että yksilötasolla on parannettavaa, mutta ei mennä nyt niihin, Pennanen totesi.

”Oliko vähän jännitystä?”

Jos Leijonat hallitsi ottelun alkua Sveitsiä ja Tšekkiä vastaan, isänpäivän Ruotsi-ottelun alku oli täysin vastakkainen.
Emil Larmi joutui venymään maalillaan kymmeneen torjuntaan jo avauserän puoliväliin mennessä.

– Oliko sitten vähän jännitystä ja ylilatausta pelissä? Melkein täpötäysi areena, isänpäivä ja kaikki. Ei oltu ihan valmiita heti alussa, pohti Toni Rajala, joka kavensi lukemiksi 1–2 erän lopussa.

Sveitsin liigan EHC Biel-Biennessä jo kymmenettä kauttaan pelaava Rajala sai katsomoon erityisvieraita: neljä- ja kaksivuotiaat lapset Rubenin ja Hildan.

– Sveitsissä he eivät usein pääse katsomaan, kun pelit alkavat myöhään. Viimeksi kun olivat paikalla, tein hattutempun – nyt jäi pari maalia vajaaksi, Rajala nauroi.

Maalin tekeminen isänpäivänä omien lasten silmien edessä tuntui erityiseltä myös kokeneelle 34-vuotiaalle hyökkääjälle.

– Poikakin on aloittanut kiekkokoulussa Sveitsissä ja juoksee kotona varusteet päällä. Tuli kyllä sellainen ekstrahyvä fiilis maalista, myönsi olympiavoittaja ja kaksinkertainen maailmanmestari.

Olympiavuosi nostaa EHT:n tasoa

Antti Pennanen lähtee seuraavaksi Pohjois-Amerikkaan katsomaan pelaajia. | Lehtikuva

Pennasen valitsemaan Leijonien ryhmään kuului yhdeksän pelaajaa kotimaisesta Liigasta ja kuusi ensikertalaista.

– Liigapelaajille nämä ovat todella tärkeitä kokemuksia – ja maajoukkueelle mahdollisuus ajaa uusia nimiä sisään, Pennanen totesi.
– On tärkeää, että on pelipohjaa ja kokemuksia, kun valitaan MM-kisajoukkuetta.

Päävalmentajan mukaan toisinaan vähättelyn kohteena olevien EHT-turnausten taso nousee selvästi olympiavuosina.

– Olympialaiset nostavat kyllä tasoa. Euroopassa on paljon pelaajia, jotka haluavat mukaan olympiajoukkueisiin. Esimerkiksi Sveitsillä ja Tšekillä tulee varmasti paljon kovia nimiä Euroopasta, Pennanen arvioi.

Pennanen matkustaa seuraavaksi Pohjois-Amerikkaan yhdessä maajoukkueen managerin Jere Lehtisen kanssa pelaajatarkkailumatkalle ennen joulukuussa pelattavaa EHT:n Sveitsin-turnausta.

Lähde: MTV Uutiset