Tuoreimmat uutiset

Jääkiekkoseuranta

Tuomo Ruutu suitsuttaa Leijonien henkeä ja muistelee vuoden 2011 MM-kultaa – "Jokaisessa joukkueessa on ollut turnaukseen lähtiessä olo, että voimme voittaa"

Vuonna 2011 Leijonissa MM-kultaa voittanut Tuomo Ruutu päätti jääkiekkouransa kevääseen 2017. Yli 700 NHL-ottelua tahkonut suomalainen uskoo maailmanmestaruuden tunnelmien nousevan uudestaan pintaan, sillä hän palaa Bratislavaan tänä vuonna C Moren asiantuntijana.

Jääkiekkoseuranta

Leijonien uusi Pohjois-Amerikan vahvistus löysi paikkansa – Suomen ketjut Tshekki-otteluun

Suomen jääkiekkomaajoukkue aloittaa tänään viimeisen MM-kisoihin valmistavan turnauksensa. Tshekin EHT-turnauksen avauspelissä vastaan tulee isäntäjoukkue Tshekki.

Jääkiekkoseuranta

Kalervo Kummolalta paljastuksia yrityksestään syrjäyttää Rene Fasel: Venäjä veti tuen pois ison päällikön jyrähdettyä, häikäilemätön tarjous Ukrainasta – "Silloin totesin, etten tällaiseen peliin lähde"

Kansainvälisen jääkiekkoliiton varapuheenjohtajana yli 15 vuotta toiminut Kalervo Kummola teki Tulosruudun viikon vieraana ison paljastuksen politikoinnista IIHF:n puheenjohtajavaaleissa vuonna 2008.

Jääkiekkoseuranta

Vahvistus: Kaapo Kakon kovin kilpailija tulee MM-kisoihin

Kaapo Kakon kanssa NHL-jääkiekkoliigan ykkösvarauksen asemasta kamppaileva Jack Hughes, 17, hyppää Yhdysvaltain MM-kisajoukkueeseen.

Jääkiekkoseuranta

Ruotsi tylytti Venäjän supertähtiä kotijäällään

Ruotsin jääkiekkomaajoukkue rankaisi Venäjää jäähyistä, kun kauden viimeinen EHT-turnaus alkoi Tukholmassa. Ruotsi otti 6–4-kotivoiton.

Jääkiekkoseuranta

Kanadalle uusi NHL-vahvistus – MM-kisoihin hirmujoukkue kasassa

Kanadan kivikova jääkiekon MM-kisajoukkue on saanut uuden NHL-vahvistuksen hyökkääjä Jared McCannista.

Jääkiekkoseuranta

7-vuotias tyttö ikävässä välikohtauksessa Ruotsin ja Venäjän ottelussa – kyyneleet valuivat silmistä

Seitsemänvuotias Samanta-tyttö joutui Ruotsin ja Venäjän välisessä EHT-jääkiekko-ottelussa osaksi ikävää välikohtausta, kun kiekko lensi katsomoon häntä kasvoihin.

Jääkiekkoseuranta

Nyt jytisee! C Moren selostajat Antero Mertaranta ja Niki Juusela esittelevät rumpalitaitojaan hulvattomalla videolla

C Moren selostajilla Antero Mertarannalla ja Niki Juuselalla on yhteinen harrastus. Miehet laittoivat rummut jytisemään C Moren studiolla alkavien urheilun superviikkojen kunniaksi.

Jääkiekkoseuranta

Leijonien valmennusjohdon raju riita käänsi kurssin kohti MM-kultaa: ”Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu katsoivat minua silmiin, että tee jotain”

Leijonien matka maailmanmestaruuteen vuoden 2011 jääkiekon MM-kisoissa sisälsi useita hetkiä, jotka olisivat voineet suistaa kultajunan raiteiltaan, mutta jotka kuitenkin kasvattivat joukkuetta kohti suurta päämäärää. Jatkosarjan voitto Venäjästä sekä kaoottiseksi muuttunut puolivälieräottelu Norjaa vastaan olivat isoja etappeja yhteishengen hitsautumisessa, vaikka riidoiltakaan ei vältytty.

<< Previous 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 Next >>

Content Management Powered by CuteNews