Jukka Jaloselta kovasanainen hyökkäys IIHF:ää kohtaan – "Ne kusetti meitä!"

Jukka Jalonen oli vielä pari päivää USA-ottelun jälkeen erittäin vihainen loppuhetkien tapahtumista.


Jukka Jalonen oli vielä pari päivää USA-ottelun jälkeen erittäin vihainen loppuhetkien tapahtumista.


USA:n voittomaalia edelsi tilanne, jossa Juhani Tyrväisen kanssa taistellut Clayton Keller vetäisi Tyrväisen kumoon. Keller teki niin sanotun ”jalkapyyhkäisyn”, hän potkaisi takaapäin Tyrväistä kantapäille ja veti samaan aikaan käsillä Tyrväisen kumoon.

Leijonien päävalmentaja Jalonen oli kiukkuinen, eikä syynä ollut se, että Suomi hävisi pelin. Hän oli äärimmäisen pettynyt siihen, ettei Keller saanut edes jälkikäteen pelikieltoa. Suomen joukkueelle annettiin tieto, että Keller sai ”varoituksen”. Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF sai Jaloselta tulisen palautteen.

– Se tarkoittaa, että IIHF:n kurinpitokomitea on vitsi. Heillä ei ole mitään moraalia, eivätkä he kunnioita peliä, pelaajia, eivätkä pelaajan turvallisuutta, Jalonen sanoi tiukasti.

– Siitä tässä on kysymys, koska pelaaja potkaisee toista tahallaan takaapäin jalkojen väliin, eikä saa pelikieltoa. Kaikkihan sen ymmärtävät, että siitä olisi pitänyt tulla pelikielto, mutta miksei tullut, sitä voi jokainen miettiä tykönänsä.

Jalosen saaman selityksen mukaan tekoa ei pidetty vaarallisena, koska Tyrväinen ei loukkaantunut. Nimenomaan selitys meni ihon alle pahemman kerran.

– Meillä oli palaveri päivää ennen kuin kisat alkoivat, ja siellä selkeästi kerrottiin, että teko on ratkaiseva eikä seuraus. Nyt tässä ei tullut mitään isoa vammaa, mutta teko oli tosi törkeä. Ne kusettivat meitä ihan täysin siellä tilaisuudessa, ihan puuta heinää, Jalonen tykitti.

"Törkeimpiä tekoja, mitä lätkässä voi tehdä"

– Siinä voi tapahtua aika pahoja asioita, kun luistimella potkaisee. Se on yksi törkeimpiä tekoja, mitä lätkässä voi tehdä toista pelaajaa kohtaan. Surullista, näin voi sanoa, Jalonen summasi koko tilanteen.

– Nyt viesti on se, että ”no problem, seuraavan kerran, kun teet jotain, saat pari peliä”. Ihan naurettava juttu.

Jalonen oli yrittänyt tavoitella SM-liigan kurinpidostakin tuttua Sampo Liusjärveä, joka kuuluu myös MM-kisojen kurinpitokomiteaan. Jalonen olisi halunnut tietää, ketkä kaikki olivat tekemässä päätöstä, joskus komitean puheenjohtaja voi tehdä päätöksen yksin.

– Mutta jos siellä on ollut kuusi miestä päättämässä ja kaikki ovat sitä mieltä, että tuosta ei pidä antaa pelikieltoa, niin he ovat ihan väärässä paikassa. Jokainen tajuaa en, siinä ei ole kahta sanaa. Tuota päätöstä ei voi mitenkään puolustaa.

– Jos potkaisee luistimella toista, niin se on minusta aika helvetin vaarallinen teko joka kerta. Siinä voi joku valtimo aueta tai lyödä päänsä jäähän, kun kaatuu. Eihän tässä ole mitään järkeä, Jalonen sanoi.

Loppuun Jalonen antaa vielä ytimekkään esimerkin, jonka viesti on selvä. IIHF ei käsittele kaikkia tasapuolisesti.

– Me kaikki tiedämme, että jos tämä olisi mennyt toisinpäin tai jos joku italialainen olisi potkaissut vaikka Patrick Kanea takaa päin, mitä luulette – olisiko hän pelikiellossa? Kaikki tietävät kyllä, että ihan varmasti. Se tässä on erittäin surullista, Jalonen linjasi.

Lähde: MTVuutiset